Oslossa valtavat jonot Haraldin arkulle
Jonot Norjan edesmenneen kuninkaan Harald V:n arkulle ovat venyneet pitkiksi, kertovat useat norjalaismediat.
Haraldin arkku siirrettiin maanantaina Oslon Kuninkaanlinnan kappeliin, jossa se on kansalaisten nähtävillä hautajaisia edeltävään päivään saakka.
Uutiskuvissa näkyy, kuinka hyvin pitkä jono kiemurtelee Kuninkaanlinnan puistossa. Kappelissa ihmiset kävelevät tasaisena ja hiljaisena virtana arkun ohi.
Suurin osa vierailijoista pysähtyy hetkeksi arkun ääreen osoittamaan kunnioitustaan.
Kuningas Harald kuoli viime perjantaina 89-vuotiaana. Hänet haudataan ensi viikon keskiviikkona 9. syyskuuta.
Haraldin poika kuningas Haakon lausui tiistaina kuninkaanvalan Norjan parlamentille.
Kruununprinsessa Ingrid Alexandra puolestaan allekirjoitti perustuslakiin liittyvän kruununperillisen valansa.


