"Ihmisillä on muutoskaipuu" – Keskustaveteraani kertoo tuoreessa kirjassaan, mitä puolueen tulee muistaa menestyäkseen
Tietokirjailija, Keuruun emerituskaupunginjohtaja Osmo Kärkkäinen, 86, kokosi kansien väliin Maalaisliitto-Keskustan historiaa poliittisen oikeiston ja vasemmiston puristuksessa.
Puristuksessa kestetty – Keskustan kukoistus ja kivut sotien jälkeisistä vuosista 2020-luvulle –teokseen mahtuu poliittisen historian merkittävimpiä käänteitä, sotien jälkeisten vaalien värikkäitä vaiheita sekä hallituspeliä kassakaappisopimuksineen.
Pitkän linjan keskustavaikuttaja Kärkkäinen näkee, että erityisen aiheen kirjalle antoivat kuitenkin keskustan kokemat kaksien edellisten eduskuntavaalien tappiot sekä polttava tarve hakea uusia eväitä puolueen nousuun ja menestykseen.
Mitä keskusta voisi oppia menneistä tappioistaan ja voitoistaan?
– Keskustan ei pidä unohtaa juuriaan, joilla menestystä on tehty. Maakunnallisuus täytyy pitää edelleen vahvasti esillä, Kärkkäinen vastaa kysymykseen kirjan julkaisutilaisuudessa keskustan puoluetoimistolla Helsingissä.
Kärkkäinen myös huomauttaa, että ajat ovat muuttuneet. Maalaisliiton legendaarisen puoluesihteerin Arvo Korsimon aikaiseen järjestöorganisaatioon ei ole paluuta, hän toteaa.
– Ei sillä vanhalla tupailtamenettelyllä enää kovin paljon tavoiteta ihmisiä. Toreillekin tulevat kerta toisensa jälkeen ne samat uskolliset kannattajat. Uudessa ajassa pitäisi tavoittaa myös muut ihmiset. On mentävä sinne, missä nuoret ovat, keskustaveteraani opastaa.
Kirjaan haastateltu keskustan puheenjohtajaehdokas, kansanedustaja Antti Kaikkonen näkee, että keskustassa luotettiin liian pitkään Korsimon aikaiseen järjestökoneistoon, ei uudistuttu eikä käytetty tarpeeksi hyvin apuna tietotekniikkaa.
– Hallitusvastuu ja isänmaan asioiden hoitamisen ensisijaisuus ovat aiheuttaneet sen, että puoluekoneiston hoito ja uudistaminen ovat jääneet vähemmälle huomiolle, Kaikkonen toteaa.
Hän yhtyy ajatuksiin keskituloisten suomalaisten eli ”tavallisten suomalaisten” huomioimisesta.
– Keskustan on rakennettava hyvää yhteiskuntaa kaikille, huomioitava ennen kaikkea pienituloiset, mutta tuettava terveitä ajatuksia myös hyvin toimeentulevien tarpeiden huomioon ottamisesta, Kaikkonen näkee.
Kirja toteaa graafisten esitysten kauttakin, miten keskusta menetti kannatustaan menemällä hallitukseen kevään 2019 eduskuntavaalitappion jälkeen. Kaikkosenkin mukaan ajatus oli, että mennään ensisijaisesti perinteiseen punamultahallitukseen, yhteistyöhön SDP:n kanssa.
– Vihreiden olematon talousajattelu johti siihen, että SDP:n ja vasemmistoliiton johdolla koko hallitus leimattiin vihervasemmistolaiseksi. Keskustan pyrkimys terveempään talouspolitiikkaan ja velkaantumisen hillitsemiseen leimattiin riitelyksi, kirjassa todetaan.
Keskustan väistyvä puheenjohtaja Annika Saarikko toteaa omassa puheenvuorossaan, että hänen vuoronsa puolueen johdossa sattui poliittisesti haastavaan aikaan, ääripäistyvän politiikan aikakauteen.
– Samalla jatkui puolueemme sukupolvenvaihdos ja toisaalta politiikan vaikuttamiskanavien siirtyminen yhä voimakkaammin kasvokkaisista kohtaamisista sosiaalisen median nopeille kanaville.
Saarikko toteaa uskovansa, että keskusta on jälleen matkalla kohti kukoistustaan.
– Varovaisia, ensimmäisiä merkkejä olemme saaneet nähdä esimerkiksi presidentinvaaleissa talvella 2024, kun moni suomalainen löysi itsestään jotakin aika keskustalaista Olli Rehniä äänestäessään: maltillisuutta ja kohtuullisuutta, tarpeen ennemminkin rakentaa kuin repiä.
Kärkkäinen toteaa kirjansa johtopäätöksissä, että puoluetyön lähtökohdaksi tulee ottaa huolellinen valmistelu, avoimuus, päättäväisyys ja yhteisiin tavoitteisiin sitoutuminen.
– On muistettava, että ihmisillä on muutoskaipuu. Tulee lisätä tulevaisuudenuskoa eikä saa aiheuttaa tuohtumusta. Ei olla kovia kapitalisteja tai oikeistolaisia, ei vihervasemmistolaisia eikä ay-liikkeen äänitorvia. Ei äärikansallismielisiä, vihanlietsojia tai idealistisia maailmanparantajia, vaan tavallisten suomalaisten pieni- ja keskituloisten puolestapuhujia ja elinehtojen parantajia.
Osmo Kärkkäinen on parissa aiemmassa kirjassaan kertonut henkilökohtaisista tapaamisistaan presidentti Urho Kekkosen kanssa muun muassa Lepikon torpan savusaunassa ja Urkin uran laturetkellä. Hän on myös lukenut kaiken mahdollisen, mitä Kekkosesta on kirjoitettu.
Kärkkäinen esittää tuoreessa kirjassaan näkemyksensä siitä, miksi Kekkonen piti sinnikkäästi kiinni presidentin tehtävästään.
– Varsinkin sen jälkeen, kun Sylvi Kekkosen kuoli joulukuussa 1974, Urho Kekkoselle ei muodostunut normaalia perhe-elämää. Koti, asunto ja huvila oli Tamminiemi ja perhe presidenttiys. Ajatukset eläköitymisestä ja suunnitelmat muistelmien kirjoittamisesta jäivät, kun läheisin kannustaja, kriitikko ja kirjallisuuden tuntija Sylvi Kekkonen poistui.
– Jälkikäteen voidaan ajatella, että Sylvi Kekkosen roolia puolisonsa elämän ja uran taustavaikuttajana ei ole riittävästi arvostettu, Kärkkäinen kirjoittaa.