Microsoft jatkaa Tiktok-kauppojen neuvotteluja, Trump antoi 45 päivää aikaa

Ulkomaat

Microsoft jatkaa neuvotteluja kiinalaisomisteisen Tiktok-sovelluksen Yhdysvaltojen toimintojen ostamisesta. Teknologiajätti kertoi asiasta tiedotteessa sunnuntaina paikallista aikaa.

Microsoft sanoi olevansa valmis jatkamaan neuvotteluja yhtiön toimitusjohtajan Satya Nadellan keskusteltua asiasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kanssa.

Wall Street Journal kertoi aiemmin sunnuntaina, että neuvottelut oli laitettu toistaiseksi jäihin. Trump on uhannut kieltää Tiktokin Yhdysvalloissa turvallisuushuoliin vedoten.

Bloombergin mukaan Trumpin hallinto on antanut neuvotteluilla aikaa 45 päivää. Myös Trump vahvisti määräajan.

–  Asetin päivän syyskuun 15. päivän seudulle, sen jälkeen (TikTokin) liiketoiminta lakkaa Yhdysvalloissa, Trump kommentoi toimittajille.

Tiktok on nuorison suosima videosovellus, jolla on arviolta miljardi käyttäjää ympäri maailmaa.