Mediat: Streptokokki aiheuttanut kahden ihmisen kuoleman Etelä-Kreikassa
Etelä-Kreikassa Peloponnesoksessa kaksi ihmistä on kuollut A-streptokokkibakteerin aiheuttamaan tautiin, kertoo Kreikan yleisradioyhtiö ERT.
Kreikassa uutisoitiin aiemmin, että 48-vuotias mies olisi kuollut myrkyllisen hämähäkin pureman vuoksi. Tarkemmat tutkimukset kuitenkin osoittivat miehen kuolleen bakteerin aiheuttamaan tautiin.
Kreikkalaislehti Starin mukaan miehen terveydentila heikkeni nopeasti, ja hän menehtyi lääkäreiden ponnisteluista huolimatta.
ERT:n mukaan kuolemantapaukset ovat herättäneet alueella huolta taudin leviämisestä. Peloponnesos on yksi suomalaistenkin suosimista lomakohteista Kreikassa.
Uutista korjattu 20.9. klo: 9:28: Miehen luultiin kuolleen hämähäkin puremaan, mutta hän kuoli streptokokkibakteerin aiheuttamaan tautiin. Uutinen perustui vanhaan tietoon, jonka mukaan mies olisi kuollut hämähäkin puremaan. Kreikassa uutisoitiin viime viikolla, että miehen kuoleman aiheutti kuitenkin streptokokkibakteeri.