Lapissa on satanut lunta paikoin yli kymmenen senttiä – huomenna lunta tai räntää voi tulla myös Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla

Etelä-Suomessa sataa viikonloppuna vettä, mutta aurinkokin voi näyttäytyä.
Kotimaa

Pohjoisessa Lapissa on satanut yön aikana laajasti lunta, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Lunta on tullut Kittilän, Sodankylän ja Sallan pohjoispuoleisella alueella.

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Heikki Sinisalon mukaan Enontekiön Näkkälässä lunta on tullut noin kahdentoista sentin verran. Myös Kittilän ja Inarin alueella lunta on satanut kymmenisen senttiä.

–  Illalla se on alkanut se sade, Sinisalo kertoo.

Lumisateet jatkuvat tämän päivän aikana.

–  Iltapäivällä saattaa olla jo varsin sakeaa lumisadetta.

Pohjois-Lapissa on voimassa huonon ajokelin varoitus. Inarissa, Kittilässä, Muoniossa ja Kolarissa voimassa on erittäin huonon ajokelin varoitus.

–  Lumisateiden ennustetaan jatkuvan sunnuntaihin saakka, joten kertymät voivat olla varsin suuria, Sinisalo sanoo.

Huomenna myös Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa voi sataa räntää tai lunta. Huomisesta alkaen niissäkin on voimassa huonon ajokelin varoitus.

Myös Etelä-Suomessa sataa, mutta sade tulee vetenä.

–  Tänään lännestä on tulossa hieman runsaamman sateen rintama, joka menee itää kohti maan etelä- ja keskiosien yli, Sinisalo kertoo.

Valtaisia vesimääriä ei kuitenkaan ole luvassa. Huomiseksi on luvassa sadekuurojen lisäksi myös aurinkoista.

Etelä-Suomessa on tuulista tänään ja koko viikonlopun ajan. Merialueilla on paikoittain voimassa aallokkovaroitus ja mantereen puolella tuulivaroitus maa-alueille. Huomenna ja sunnuntaina tuulivaroitus laajenee myös Itä-Suomeen.

Sinisalon mukaan tuulenpuuskat voivat olla voimakkuudeltaan yli 15 metriä sekunnissa.