Kyselyn mukaan korona lisäsi joka kolmannen työmäärää julkisella sektorilla
Joka kolmas julkisen sektorin palkansaaja kertoo tehneensä korona-aikana enemmän töitä kuin aiemmin, käy ilmi Kantarin ja Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön Jukon kyselytutkimuksesta.
Vastaajista yli puolet on myös sitä mieltä, että palkka julkisella sektorilla ei vastaa työn kasvaneita vaatimuksia eikä vastuita. Oman motivaation ja sitoutumisen työhön arvioi silti hyväksi tai jokseenkin hyväksi 80 prosenttia.
Jukon toiminnanjohtajan Maria Löfgrenin mukaan julkisalojen palkkausjärjestelmiin ja työpanoksesta palkitsemiseen ei käytetä riittävästi rahaa.
– Sen varaan ei voi laskea, että julkiset palvelut hoituvat loputtomiin kehnolla palkalla vain motivaation turvin, hän sanoo tiedotteessa.
Kyselyyn vastasi yhteensä 1011 kuntien, valtion, yliopistojen ja seurakuntien työntekijää 16.1–1.2. Virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä.
Kunta-alalla on useita laajoja lakonuhkia, ja noin 425 000 palkansaajan sopimusneuvottelut ovat olleet sovittelussa 7. maaliskuuta lähtien.