Kuningas Haakon vannoo uskollisuudenvalansa Norjan parlamentille
Norjan kuningas Haakon vannoo tänään uskollisuudenvalansa Norjan parlamentille. Haakon nousi kuninkaaksi sen jälkeen, kun hänen isänsä kuningas Harald kuoli perjantaina.
Haakonille ei järjestetä kruunajaisia, sillä Norja luopui niistä jo vuonna 1908.
Haraldin arkku vietiin eilen iltapäivällä kulkueessa Oslon kuninkaallisen linnan salista linnan kappeliin, missä se on esillä hautajaispäivään saakka. Kappelissa oli yksityinen muistotilaisuus kuninkaalliselle perheelle ja hovin työntekijöille.
Yleisölle kappeli on avoinna jäähyväisten jättämistä varten tiistai-iltapäivästä alkaen aina hautajaisia edeltävään iltaan saakka. Hautajaiset pidetään Oslon tuomiokirkossa keskiviikkona 9. syyskuuta, kertoi hovi sunnuntaina.
Harald nousi kuninkaaksi tammikuussa 1991. Hän kuoli perjantaina 89-vuotiaana. Harald oli Euroopan vanhin hallitseva monarkki.