Kreml: Asetuotantoa lisättävä kiireellisesti
Venäjä on päättänyt lisätä asetuotantoaan, jotta sen hyökkäys Ukrainaa vastaan voi jatkua, puolustusministeri Sergei Shoigu kertoo venäläisen, valtio-omisteisen RIA Novosti -uutistoimiston mukaan.
Tapaamisessa armeijan edustajien kanssa Shoigu totesi, että Venäjä moukaroi tällä hetkellä Ukrainaa koko rintaman leveydeltä.
Hän kuitenkin korosti, ettei Moskova voi jatkossa taistella menestyksekkäästi, jos aseita ei saada valmistettua nykyistä rivakampaa tahtia.
Lisäksi Shoigu väitti, että Venäjä on onnistunut iskemään länsimaisten aseiden varastoihin Ukrainan maaperällä.
Shoigun mukaan Venäjän pärjääminen sodassa riippuu siitä, saadaanko taisteluissa huvenneita asevarastoja täytettyä ajoissa.
– Maan johto on asettanut puolustustarviketeollisuudelle tavoitteeksi kasvattaa tuotannon tahtia ja määrää nopealla aikataululla, Shoigun kerrotaan sanoneen.
Puolustusministerin mukaan armeijalla on riittävästi ammuksia loppuvuoden taisteluita varten. Shoigu kuitenkin kehotti merkittävää ohjusvalmistajaa kaksinkertaistamaan tuotantonsa mahdollisimman nopeasti.