Kokkolan lokkikuolemien syyksi varmistui lintuinfluenssa
Kokkolassa Keski-Pohjanmaalla todettujen lokkien joukkokuolemien syyksi on varmistunut lintuinfluenssa. Kokkolan kaupungin tiedotteen mukaan kyseessä on korkeapatogeeninen lintuinfluenssa H5N1.
Sama tauti on aiheuttanut Suomessa useita luonnonvaraisten lintujen joukkokuolemia kuluvan vuoden aikana. Lisäksi tartuntoja on löytynyt siniketuilta ja minkeiltä yhteensä viideltä turkistarhalta Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla.
Kokkolan Ullavanjärvellä todettiin lokkien joukkokuolema kahden viime viikon aikana. Kaupungin mukaan kuolleita lokkeja on todennäköisesti satoja. Kuolemia on odotettavissa myös lisää, koska järvellä on edelleen sairaita lintuja, tiedotteessa kerrotaan.
Kokkolan kaupunki ja Keski-Pohjanmaan pelastuslaitos ovat keränneet kuolleita lokkeja pois järvestä. Kaupungin mukaan on mahdollista, että lintuinfluenssaan kuolleita eläimiä käsitellessä tauti voi tarttua myös ihmiseen. Ihmisellä lintuinfluenssan oireet ovat samanlaiset kuin kausi-influenssassa, tiedotteessa sanotaan.