Keskustan Könttä toivoo pääministeri Marinilta ilmoitusta eduskunnalle turvallisuuspoliittisesta tilanteesta – "Meidän pitää turvata maatamme kaikissa oloissa"
Keskustan kansanedustaja Joonas Könttä toivoo pääministerin ilmoitusta eduskunnalle ajankohtaisesta ulko- ja turvallisuuspoliittisesta tilanteesta.
Könttä sanoo tiedotteellaan, että ulko- ja turvallisuuspoliittisesta tilanteesta kertominen on harvoin niin ajankohtaista kuin nyt. Hän viittaa muun muassa kaasuputkien räjähdyksiin Itämerellä, Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa, Putinin julistamaan liikekannallepanoon sekä lisääntyneeseen rajaliikenteeseen itärajalla.
– Pääministerin ilmoitus eduskunnalle ja parlamentaarinen keskustelu on enemmän kuin tarpeen. Pääministeri Marinin olisi syytä informoida eduskuntaa. Uskon, että kehitys huolettaa myös monia suomalaisia, Könttä sanoo.
Könttä on eduskunnan puolustusvaliokunnan jäsen.
Keskustaedustajan mukaan turvallisuuspoliittisen tilanteen kärjistymisen vaara on olemassa. Konfliktin leviämistä Itämerelle ja Pohjolaan ei voida poissulkea.
– On selvää, että tällainen kehityskulku tulee kaikin tavoin välttää. Meidän pitää turvata maamme merireitit ja -yhteydet kaikissa oloissa. Itämeren vakaus tulee varmistaa yhdessä kumppanimaiden kanssa.
Köntän mukaan kaikkea tietoa ei voi eikä tule käsitellä julkisesti.
– Toivon ja uskon, että luottamuksellisia keskusteluja ulkopoliittisen johdon, eduskuntavaaleissa valittujen puolueiden puheenjohtajien ja eduskunnan puhemiehistön kesken lisätään. Tälle on tarvetta enemmän kuin pitkiin aikoihin. Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa yhteisymmärrys on ollut, on ja tulemaan olemaan Suomen vahvuus.