Keskustan Kaikkonen kysyy, miksei pääministeri Orpo kertonut Essayahin eriävästä mielipiteestä
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen kertoo STT:lle, ettei ole täysin vakuuttunut hallituksen yhtenäisyydestä ulkopolitiikassa.
Kaikkonen kysyy, miksei pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertonut tiedotustilaisuudessaan, että maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) jätti tp-utvassa eriävän mielipiteen koskien Israelia.
– Pääministeri kertoo hallituksen olevan täysin yhtenäinen ulkopolitiikassa. Tässä suhteessa on aika outoa, että häneltä jäi tiedotustilaisuudessa mainitsematta ministeri Essayahin eriävä mielipide Lähi-idän politiikasta, Kaikkonen sanoi STT:lle perjantai-iltana.
Kaikkosen mielestä olisi ollut asiallista kertoa asiasta. Demokraatti uutisoi eriävästä mielipiteestä iltapäivällä pari tuntia Orpon tiedotustilaisuuden jälkeen.
Kaikkosen mielestä hallituksen yhtenäisyyteen on tullut särö.
– Eli tässä nousee kysymys, onko hallitus yhtenäinen vai onko näitä ongelmia vain koitettu lakaista maton alle.
SDP, vihreät ja vasemmistoliitto esittävät epäluottamuslausetta ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Taviolle (ps.) ja koko hallitukselle.
Keskusta ei ole vielä päättänyt, lähteekö se mukaan epäluottamuslauseeseen. Kaikkosen mukaan asiaa arvioidaan ensi viikon alussa.
SDP:n puheenjohtajan Antti Lindtmanin mukaan oli valtava pettymys, että pääministeri Orpon hallitus ei muuttanut päätöstä siitä, että Suomi jää Ukrainan jälleenrakennuksen tasa-arvoliittouman ulkopuolelle.
Lindtmanin mukaan hallituksen ratkaisu tarkoittaa sitä, että SDP tulee jättämään epäluottamuslauseen ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Tavion ja koko hallituksen toiminnasta.
– Näyttää siltä, että kokoomuksella ei voima riitä pitämään huolta siitä, että Suomen ulkopolitiikassa tasa-arvosta ja Ukrainan tukemisesta pidetään kiinni myös tässä tapauksessa, Lindtman sanoi toimittajille eduskunnassa.
– Meidän näkemyksemme mukaan mitään asiallisia esteitä mennä mukaan tähän tasa-arvoliittoumaan ei ole, mutta syystä tai toisesta hallitus ei sitä tehnyt. Kyllä tämä on valtava pettymys meille. Olisimme toivoneet, että tässä Suomen ulkopolitiikan linja olisi pitänyt, Lindtman sanoi.
– Tässä on kyse tärkeästä kysymyksestä, Ukrainan tukemisesta ja tasa-arvosta. Molemmat ovat meidän ulkopolitiikkamme ytimessä.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen kirjoittaa X:ssä, että vasemmistoliitto esittää epäluottamuslausetta ministeri Taviolle erikseen ja hallitukselle yhdessä. Pekonen kritisoi sitä, ettei Tavio pyörtänyt päätöstään tasa-arvoliittoumasta.
– Kokoomus yrittää päästä eroon kiusallisesta tilanteesta lupauksella ministereiden Tavio ja Grahn-Laasonen valmistelemasta tasa-arvopaperista. Tällaisen paperin arvo tulee olemaan sama kuin hallituksen rasismin vastaisen tiedonannon: pyöreä nolla, kirjoittaa Pekonen.
Sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) ja Tavio valmistelevat yhdessä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämistä koskevan osion Suomen Ukrainan jälleenrakennussuunnitelman toiseen osioon.
Myös vihreiden eduskuntaryhmä on mukana epäluottamuslause-esityksessä, kertoi ryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen STT:lle. Tynkkysen mukaan vihreät olisivat toivoneet, että hallitus olisi pyörtänyt päätöksensä siitä, että se ei lähde mukaan Ukrainan jälleenrakennuksen tasa-arvoliittoutumaan.
– Tämänpäiväisessä tp-utvassa on käynyt selväksi, että hallitus ei tällaista päätöstä halua tai kykene tekemään ja jättäytyy edelleen tämän Ukrainan liittoutuman ulkopuolelle. Sen takia me olemme mukana tässä epäluottamuslause-esityksessä, Tynkkynen sanoi STT:lle.
Tp-utva on tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan yhteinen kokous, jossa Ukraina-asiaa perjantaina käsiteltiin.
Lindtman ei vielä valottanut sitä, milloin ja millaisessa yhteydessä SDP tulee epäluottamuslauseensa esittämään.
– Haemme siihen sopivan asiakohdan, Lindtman sanoi toimittajille.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen arvioi, että epäluottamuslause esitetään todennäköisesti ensi viikolla. Tynkkynen puolestaan sanoi, että epäluottamuslause saatetaan esittää eduskunnassa ensi viikon tiistaina.