IL: Valko-Venäjän salaperäisesti kuollut ulkoministeri paljasti Pekka Haavistolle Venäjä-pelkonsa
Ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) mukaan Valko-Venäjän edesmennyt ulkoministeri Vladimir Makei kertoi Suomen kollegalleen pelkäävänsä Venäjän liittävän Valko-Venäjän itseensä.
Tämä tapahtui Venäjän päätettyä syyskuussa liittää Ukrainan alueita itseensä. Asiasta kertoo Iltalehti (IL).
Makei kuoli pian marraskuussa. Virallisen tiedon mukaan syynä oli sydänkohtaus, mutta tätä on epäilty.
IL:n mukaan Haavisto kertoi ilmaisseensa Makeille, että tämän näkemys oli siksi kiinnostava, että ulospäin näyttää, että Valko-Venäjä tukee Venäjää ja Moskovaa kaikin tavoin.
– Häneltä hiki valui otsalta ja hän sanoi, että koskaan ei tiedä, kuka on seuraava.
Näkemystä tukee vuodettu asiakirja, joka mahdollisesti osoittaa Venäjän aikovan todella liittää Valko-Venäjän itseensä.