IL: Henriksson ehdottaa hoitajille parempaa palkkaa ja nelipäiväistä työviikkoa

Palkkausta parantamalla estetään Henrikssonin mukaan hoitajavuotoa ulkomaille, ennen kaikkea muihin Pohjoismaihin.
Hoitoala

RKP:n puheenjohtaja ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson nostaa Iltalehden haastattelussa esille tarpeen korottaa hoitajien palkkoja.

– Kun puhutaan hoitajien palkoista, on löydettävä ratkaisuja, jotka vaikuttavat siihen, että tässä maassa halutaan tehdä hoito- ja hoivatyötä. Palkan pitää olla kilpailukykyinen, Henriksson sanoo.

Henriksson sanoo, että poliitikkojen on voitava keskustella aluevaaleissa myös hoitajien palkoista, vaikka virallisen mantran mukaan palkankorotuksista päätetään työmarkkinaneuvotteluissa.

Palkkausta parantamalla estetään Henrikssonin mukaan hoitajavuotoa ulkomaille, ennen kaikkea muihin Pohjoismaihin.

Palkka ei ole Henrkikssonin mukaan myöskään ainoa vetovoimatekijä pysyä työpaikassa tai pyrkiä jollekin alalle.

– Työaikajärjestelyitä on kehitettävä. Yksi malli voisi olla sellainen, jossa hoitajat ovat neljä päivää peräkkäin töissä ja pitävät sitten kolme päivää vapaata, Henriksson arvioi Iltalehdelle.