EU seuraa osin huolestuneesti arktisen alueen turvallisuustilanteen kehittymistä – ilmastonmuutos nähdään kokonaisvaltaisimpana uhkana alueelle

Arktisen alueen öljyn, kaasun ja hiilen tulisi pysyä maan sisällä, vetoaa ympäristökomissaari
Arktinen alue

Jännitteiden tulisi pysyä matalina arktisella alueella, painottaa Euroopan unioni uudessa arktisessa tiedonannossaan. EU haluaa, että rauhanomainen kansainvälinen yhteistyö jatkuu arktisella alueella.

Ympäristökomissaari Virginijus Sinkeviciuksen mukaan EU on valmis kasvattamaan rooliaan geopoliittisena toimijana arktisella alueella.

Sinkeviciuksen mukaan alkuperäiskansojen, erityisesti naisten ja nuorten, roolia arktiseen alueeseen liittyvässä päätöksenteossa halutaan vahvistaa.

EU seuraa arktisen alueen turvallisuustilanteen kehittymistä tarkoin ja tiedonannon mukaan osin myös huolestuneena. Huolta herättää esimerkiksi Venäjän asevarustelu alueella.

Kokonaisvaltaisimpana uhkana arktiselle alueelle EU näkee kuitenkin ilmastonmuutoksen.

Viime vuosikymmeninä arktinen alue on lämmennyt huomattavasti planeetan keskilämpötilaa nopeammin. Vaikutukset näkyvät esimerkiksi Pohjoisen jäämeren jääpeitteen pienenemisenä sekä ikiroudan sulamisena.

Tiedonannossa mainitaan ponnistelut mustan hiilen aiheuttamien päästöjen vähentämiseksi arktisella alueella. Musta hiili eli noki on ollut kysymys, jota Suomen presidentti Sauli Niinistö on viime vuosina pitänyt tiiviisti esillä.

Mustan hiilen päästöjä syntyy epätäydellisessä palamisessa esimerkiksi silloin, kun kaasukentillä poltetaan ylijäämäkaasua. Lumipeitteelle laskeutuessaan musta hiili heikentää lumen kykyä heijastaa takaisin auringonsäteilyä, mikä taas kiihdyttää arktisen alueen lämpenemistä.

Fossiilisten polttoaineiden keräämistä arktiselta alueelta ei tulisi EU:n näkemyksen mukaan enää kasvattaa.

Sinkeviciuksen mukaan EU tavoittelee kansainvälistä yhteisymmärrystä siitä, että arktisella alueella öljyn, kaasun ja hiilen tulisi pysyä maan sisällä.

Sinkevicius totesi, ettei EU ole naiivi asian suhteen.

–  Se (yhteisymmärryksen saavuttaminen) vaatii tehostettuja diplomaattisia ponnisteluja, Sinkevicius sanoi.

Tiedonannossa myös mainitaan, että nykyisellään EU:hun tuodaan Venäjältä arktisella alueella tuotettua kaasua ja öljyä.

EU:n ilmastotavoitteisiin kuuluu kuitenkin siirtymä vihreisiin energianlähteisiin ja riippuvuuden vähentäminen fossiilisista polttoaineista.

Lähentääkseen suhteitaan Grönlantiin EU-komissio aikoo perustaa toimiston pääkaupunkiin Nuukiin. Grönlanti on Tanskalle kuuluva itsehallintoalue, mutta alue ei kuulu Euroopan unioniin.

Suhteitaan Grönlantiin on tiivistänyt myös Yhdysvallat, joka avasi viime vuonna konsulaatin Grönlantiin 67 vuoden tauon jälkeen.

Grönlanti nousi suurvaltapolitiikan otsikoihin pari vuotta sitten, kun Yhdysvaltojen silloinen presidentti Donald Trump kertoi maansa olevan kiinnostunut ostamaan Tanskalta Grönlannin. Tanskan hallitus tyrmäsi aikeen heti, ja Trump perui valtiovierailun Tanskaan.