Tutkimus: Oulu on ainoa vetovoimaansa kasvattanut suuri kaupunki, Tampere jatkaa suosituimpana
Oulu on kasvattanut vetovoimaansa ainoana kaupunkina Suomen kymmenen suurimman kaupungin joukossa, ilmenee tutkimusyhtiö T-Median vuosittaisesta tutkimuksesta.
Kyselytutkimuksen mukaan Tampere jatkaa edelleen Suomen vetovoimaisimpana kaupunkina. Oulu on kuitenkin noussut vetovoimaisuudessa jaetulle toiselle sijalle Kuopion rinnalle. Seuraavaksi vetovoimaisimpana kaupunkina pidetään Jyväskylää.
Pääkaupunkiseutu sen sijaan kärsii edelleen kalliista kustannusrakenteestaan.
Tutkimus toteutettiin vuodenvaihteessa, ja siihen osallistui noin 1 400 suomalaista.