Kysely: Miljonäärit ovat huolissaan superrikkaiden vaikutuksesta Trumpiin
Valtaosa miljonääreistä on huolissaan superrikkaiden vaikutuksesta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kauteen. Asia selviää miljonääreille tehdystä kyselystä, jonka taustalla on muun muassa brittiläinen avustusjärjestö Oxfam.
Kyselyyn vastasi noin 2 900 miljonääriä vauraiden maiden G20-ryhmästä. Vastanneista yli 60 prosenttia kertoi olevansa huolissaan siitä, että äärimmäisen vauraiden ihmisten vaikutus Trumpin politiikkaan on uhka globaalille vakaudelle.
Lisäksi kaksi kolmesta vastaajasta uskoo, että superrikkaat puuttuivat sopimattomasti Yhdysvaltain presidentinvaaleihin viime vuonna.
Kaikkiaan yli puolet vastanneista ajattelee, että äärimmäinen vauraus on uhka demokratialle ja oman maansa demokraattiselle vakaudelle. Kolme neljästä uskoo, että superrikkaat ostavat poliittista vaikutusvaltaa.
Vastaajista yli 70 prosenttia on samaa mieltä siitä, että superrikkaat vaikuttavat suhteettoman paljon yleiseen mielipiteeseen muun muassa ohjaamalla mediaa ja sosiaalista mediaa.