Eero Heinäluoman mielestä opposition sumutus "vasemmistohallituksesta" on mennyt turhan helposti läpi – "Sitähän tämä ei ole, ei politiikaltaan eikä koostumukseltaan"

Hallituspolitiikka

SDP:n europarlamentaarikko Eero Heinäluoma varoittaa hallitusta jäämästä opposition ”sanamagian” vangiksi.

Heinäluoman mukaan oppositio on virheellisesti puhunut tästä hallituksesta vasemmistohallituksena.

– Sitähän tämä ei ole, ei politiikaltaan eikä koostumukseltaan, mutta se on selvästi ollut viesti, joka on mennyt lävitse ja hallituspuolueet eivät ole oikein sitä osanneet taklata, Heinäluoma sanoo Suomenmaan lokakuun numeron ”Terveisiä keskustalle -palstalla”.

Heinäluoman mielestä hallitus on ollut yllättävän vaisu kertoessaan tekemisistään.

– Ja sitten tällainen turha populismi on päässyt tekemään reikiä hallituksen kilpeen, konkaripoliitikko pohtii.

Heinäluoma uskoo kuitenkin oikeisto-opposition maalitauluna koko vaalikauden olleen keskustan saaneen kovaa maata alleen.

– Minusta keskusta on nyt mennyt tämän kuolemanlaakson ylitse, eli Annika Saarikko on selvästi saanut puolueen haltuunsa. Hänellä on vahva sija hallituksessa, Heinäluoma arvioi.

Demarimepin mukaan Saarikon päätös ottaa valtiovarainministerin salkku oli oikea, tuo vastuuta ja näköalaa, mutta myös ison kädenjäljen mahdollisuuden.

– Joten onnittelisin Saarikkoa, aika hyvä startti uudelle puoluejohtajalle vaikean vaiheen jälkeen.

Entisen valtiovarainministerin mukaan pääministerin ja valtiovarainministerin toimiva yhteistyö on jokaisessa hallituksessa äärimmäisen tärkeää.

– Ja minusta näyttää katsoessani budjettiriihen päätöksiä, että meidän pääministerimme ja valtiovarainministerimme ovat löytäneet keskinäisen yhteistyösuhteen, jolle koko hallitus voi olemassaolonsa rakentaa, demarimeppi pohtii.