Britannia aikoo pitää kiinni Falklandinsaarista
Britannian puolustusministeri Wes Streeting sanoo, että maa aikoo pitää kiinni Falklandinsaarista. Streeting kommentoi asiaa viestipalvelu X:ssä perjantaina.
Ministerin mukaan Argentiinan presidentin Javier Milein viimeisimmät lausunnot siitä, että kysymys saarten hallinnasta avattaisiin uudelleen, ovat vain sisäpolitiikkaa.
Streeting sanoo saarten olevan osa Britanniaa, sillä saarelaiset itse haluavat niin. Falklandinsaarten asukkaat äänestivät vuonna 2013 ylivoimaisesti sen puolesta, että he jatkavat Britannian alueena.
– Sitoutumisemme Falklandinsaarten asiaan on ehdoton eikä horju, Streeting kirjoitti.
Argentiina ja Britannia kävivät vuonna 1982 lyhyen sodan Falklandinsaarten hallinnasta. Sota päättyi Argentiinan tappioon, mutta aluekiista on pysynyt katkerana kysymyksenä maassa.
Maailmanpoliittinen tilanne suosii nyt Argentiinaa Falklandinsaarten kiistassa, presidentti Milei sanoi televisiopuheessa torstaina.
– Maailmassa puhaltavat nyt muutoksen tuulet, jotka ovat suosiollisia vaateellemme, Milei sanoi.
Milei viittasi siihen, kuinka Yhdysvallat on sanonut arvioivansa uudelleen suhtautumistaan Falklandinsaarten aluekiistaan. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinto on Milein ideologinen liittolainen.
Milei julisti Argentiinan kohdistavan pakotteita yhtiöihin, jotka osallistuvat öljynporaukseen ”brittimiehityksen alaisena olevilla Argentiinan alueilla”.