Älä tee näin, jos hyttynen pistää – "Vaikka mieli tekisi"
Kesäillat ovat kauniita, mutta juuri tällä hetkellä ne katkeavat usein ikävän kuuloiseen ininään. Hyttyset ovat etenkin alkukesän riesa.
Eikä hyttysten aiheuttamat vaivat rajoitu vain lyhyihin iltahetkiin. Hyttysten puremat nimittäin kutiavat, kirvelevät ja turpoavat herkästi. Oireet saattavat kestää pitkään ja viedä pahimmillaan yöunetkin.
Mikä olisi puremakohtiin paras apu?
Apteekinhoitaja Päivi Munnukka Yliopiston Apteekista kertoo tiedotteessa, että hyönteisten puremien ja pistojen aiheuttamaa kutinaa voi helpottaa paikallisesti hydrokortisonivoiteella tai antihistamiinipuikolla.
Munnukan mukaan myös tietyt suun kautta otettavat antihistamiinit lievittävät kutinaa.
– Myös kylmähoitoa kannattaa kokeilla, se yleensä rauhoittaa kutinaa. Puremakohtaa kannattaa painaa esimerkiksi jääpalalla tai kylmäpakkauksella, Munnukka sanoo.
Munnukka huomauttaa, että kutisevaa puremaa ei kannata raapia, vaikka mieli tekisi. Raapiminen rikkoo ihon ja pidentää paranemisaikaa.
Hän suosittelee puhdistamaan raapimisesta vaurioitunutta puremakohtaa päivittäin puhtaalla juoksevalla vedellä. Tarvittaessa ihoalue kannattaa peittää laastarilla. Ärtyneelle iholle on saatavissa myös erilaisia voiteita.
Lääkärin puoleen on Munnukan mukaan syytä kääntyä silloin, jos pistot tai puremat aiheuttavat poikkeuksellisen voimakkaita oireita. Sellaisiksi hän listaa esimerkiksi suuret paukamat, haavautumisen, märkimisen tai raajaturvotuksen.
Lääkärissä kannattaa käydä myös silloin, jos pistosalueelle ilmestyy leviävää ihottumaa.
– Jos ampiainen pistää kaulan tai suun alueelle, hengitys vaikeutuu tai nielu turpoaa, tulee soittaa hätänumeroon. Lääkäriin kannattaa lähteä herkästi myös, jos ampiainen pistää pientä lasta tai vanhusta tai pistoja on useita, Munnukka summaa tiedotteessa.