Aids saadaan selätettyä vuoteen 2030 mennessä, arvioi YK

Terveys

Hi-viruksen aiheuttama aids on mahdollista saada selätettyä vuoteen 2030 mennessä, YK arvioi.

YK:n aids-ohjelman mukaan ainakin 40 maassa hi-viruksen aiheuttamaan immuunikatoon liittyvien kuolemien määrä voi vähetä jopa 90 prosenttia kuluvan vuosikymmenen aikana.

Viime vuonna maailmassa oli noin 37,6 miljoonaa hiv-positiivista ihmistä. Tartuntaan liittyviä kuolemia on YK:n mukaan vähentänyt erityisesti tehokas ja edullinen lääkehoito.

Lääkehoidon piirissä oli viime vuonna noin 27,4 miljoonaa tartunnan saanutta.

Kuolemien määrää hitaammin laskee kuitenkin uusien tartuntojen määrä. Uusia hiv-tartuntoja oli maailmanlaajuisesti viime vuonna noin 1,5 miljoonaa, kun vuonna 2010 tartuntoja kirjattiin 2,1 miljoonaa.

Suomessa uusia hiv-tartuntoja todettiin viime vuonna 136, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Immuunikato-oireyhtymä aids diagnosoitiin sairautena ensimmäisen kerran 40 vuotta sitten 1980-luvun alussa.