Paikallisuus on kuuma sana rauhantyössä

Kuuluisa valokuva palestiinalaisten Jasser Arafatista ja Israelin Jitzhak Rabinista paiskaamassa kättä valkoisen talon takapihalla Bill Clintonin syleilyssä vastaa monen käsityksiä rauhanvälityksestä.

Hienoissa saleissa allekirjoitetuilla sopimuksilla on oma paikkansa, mutta kestävä rauha vaatii muutakin.

Libyan tai Somalian kaltaisissa konfliktimaissa hallitusten valta saattaa hälvetä jo esikaupungeissa. Ylätason poliittiset johtajat voivat siis neuvotella sopimuksia, mutta kyky toimeenpanna niitä on rajallinen.

Länkkärisilmin tällaisissa hauraissa maissa vallitsee täydellinen kaaos, mutta usein konfliktialueillakin on henkilöitä, ryhmiä ja tapoja, jotka luovat sääntöjä ja järjestystä. Perinteillä ja uskonnoilla on tärkeä rooli.

Tein keväällä kandidaatin tutkielmani rauhanvälityksen johtamiskäytänteistä erityisesti paikallisella tasolla.

Esimerkiksi Syyriassa paikallisyhteisöjen avainhenkilöt, kuten arvostetut lääkärit, uskonnolliset johtajat tai naisryhmät ovat neuvotelleet tulitaukoja ja vankien vaihtoja.

Välittäjän ei aina tarvitse olla puolueeton. Osapuolten sisältä tulevat henkilöt, sisäpiirin välittäjät, voivat tasoittaa tietä sovintoon paikallisesti ja kansallisella tasolla. Väkivaltaisissa konflikteissa he toimivat usein henkensä uhalla.

Yhteisöjen omia rakenteita voidaan hyödyntää myös sovintotyössä. Ruandan kansanmurhan jälkipyykkiä on käyty Haagin kansainvälisen tuomioistuimen lisäksi kylien perinteisissä gacaca-istunnoissa.

Tällaisen oikeuskäytännön tavoitteena ei ole niinkään rangaista tekijää vaan palauttaa tämä yhteisön jäseneksi sovituksen kautta.

Perinteisten rakenteiden varjopuoli on, että niissä valta on usein vanhoilla miehillä. Rauhantyön tehtävänä ei ole pönkittää ukonrähjien asemaa vaan tukea myös nuorten ja naisten äänen kuulumista yhteisöissä.

Naisten osallistuminen rauhanprosesseihin muuttaa yleensä perustavalla tavalla keskusteluiden asialistaa. Eräässä Afrikan maassa naisjohtajat toivat neuvottelupöytään leskien ja orpojen aseman.

Arkisessa rauhantyössä nuoriso- ja naisjohtajat vaikuttavat esimerkiksi haastamalla konfliktia lietsovia käytäntöjä, kuten väkivaltaa ihannoivia lauluja.

Suomalaiset rauhantyötä tekevät järjestöt CMI, Kirkon Ulkomaanapu ja Lähetysseura painottavat kaikki työskentelyä ruohonjuuritasolla.

Tällaiset ei-valtiolliset toimijat voivat myös rakentaa siltoja ylätason neuvotteluiden ja paikallisten prosessien välille. Työ linkittyy saumattomasti Suomen ulkopolitiikan tavoitteisiin.

Taustalla on oivallus siitä, että allekirjoitettu sopimus ei yksin turvaa rauhaa, kuvasivat ulkoministeri Timo Soini (uv.) ja uusi rauhanvälityksen erityisedustaja Jutta Urpilainen (sd.) HS:n vieraskynässä heinäkuussa.

Rauha tehdään todeksi paikallisesti.