Suurpetojen metsästys kriisissä
Suurpetojen metsästyksellä on Suomessa pitkät perinteet ja myös merkittävä kannanhoidollinen rooli. Nyt tilanne on yllättäen muuttunut, kun korkein hallinto-oikeus tulkitsi karhunmetsästyksen poikkeusluvat laittomiksi.
Ratkaisun myötä suurpetojen kannanhoito on vaarassa loppua valtaosassa Suomea, ja sillä olisi toteutuessaan monia ikäviä seurauksia.
Euroopan unionin luontodirektiivi suojelee suurpetoja erityisesti poronhoitoalueen ulkopuolella. Direktiivin 16 artiklan poikkeus 1e kuitenkin mahdollistaa kannanhoidollisen metsästyksen, koska kontrolloidulla ja metsästäjien toimesta tapahtuvalla pyynnillä katsotaan olevan positiivinen vaikutus populaatioon. Direktiivin tulkintaohjeessa suositellaan tämän poikkeuksen käyttämistä silloin, kun lajista on tehty hoitosuunnitelma.
KHO kuitenkin katsoi, että poikkeusta voidaan soveltaa vain tapauskohtaisesti ratkaistaessa akuuttia ongelmaa. Tuomioistuimen mukaan kannanhoidollinen metsästys ei siis muodosta riittävää syytä poikkeusluville. Tämä kansallinen tulkinta on ongelmallinen, sillä seuraukset voivat muodostua kestämättömiksi.
Direktiivi ei edellytä jäsenvaltioilta näin tiukkaa tulkintaa, joten nyt tarvittaisiin kansallisia joustoja ja hoitosuunnitelman laajempaa huomiointia. Mikäli suurpetoja metsästetään jatkossa vain yksittäisillä poikkeusluvilla, tulevat kannat kasvamaan merkittävästi nykyisestä.
Suurpedot ovat jo nyt ongelma varsinkin laiduneläinten tuottajille, ja uusi tulkinta kasvattaa vääjäämättä petovahinkojen määrää niin laitumilla kuin tieliikenteessä. Romaniassa vastaavassa tilanteessa kannat alkoivat uhata myös ihmisten turvallisuutta.
Metsästyksellä on yhteiskunnallista merkitystä. Sillä pidetään yllä aseenkäytön taitoja ja harjoitetaan metsästyskoiria, joita tarvitaan myös loukkaantuneen suurriistan etsimisessä. Viranomaisten tulee pikaisesti pohtia miten SRVA-palvelut jatkossa turvataan, kun metsästäjät eivät koirien puutteen vuoksi voi enää auttaa.
Kasvava susikanta on niin ikään johtanut siihen, että yhä useampi metsästyskoira menehtyy metsissä susien hampaisiin. Susikannan kasvu lisää riskejä ja vähentää pienriistan metsästystä. Kannanhoidolliset tavoitteet tulee huomioida nykyistä paremmin poikkeuslupien myöntämisessä. Suomi tarvitsee nyt tolkullista edunvalvontaa Euroopan unionissa.
Jocka Träskbäck
yrittäjä, eurovaaliehdokas (kok.)
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/