Loppukiri kohti keskustan vaalivoittoa
Kaksissa edellisissä vaaleissa gallupit ja useat politiikan kommentaattorit povasivat keskustalle mahalaskua mutta toisin kävi. Kun äänet viime kunta- ja aluevaaleissa oli laskettu, keskustan kannatus nousi useamman prosenttiyksikön vaaleja edeltäneen galluptason yläpuolelle.
Miksi näin kävi? Toisin kuin aina kulloista päivän politiikan virettä kuvaavat muutaman tuhannen ihmisen gallupit, vaaleissa ei katsota menneisyyteen vaan tehdään valintaa Suomen tulevaisuudesta puolueiden eri linjojen väliltä ja uskotaan oma ääni sellaiselle ehdokkaalle, joka herättää luottamusta.
Käytännön vaalityön merkitystä ei pidä aliarvioida. Eduskuntavaalit ratkaistaan joka vaalipiirissä erikseen ja mitä olen aistinut omasta vaalipiiristäni Pirkanmaalta, ja mitä on voinut sosiaalisen median perusteella seurata ympäri Suomea, pöhinä vaalikentillä on merkittävää.
Keskustan joukoilla on kova usko omaan tekemiseen ja tämä näkyy positiivisesti kaikissa kohtaamisissa äänestäjien kanssa.
Vakaa ja vankka Suomen Keskusta ei tuulessa horju. Suomi tarvitsee tällaisena aikana nimenomaan maltillista keskivoimaa joka vastakkainasettelun sijasta keskittyy siltojen rakentamiseen ja isänmaan asioiden vastuulliseen hoitoon.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisimme väritön puolue. Olemme ainoa puolue, joka on aina puolustanut ja puolustaa jatkossakin Suomen kaikkien alueiden elinvoimaa, josta maamme todellinen menestys kumpuaa. Katsotaan vaikka sitä mihin uudet vihreään siirtymään liittyvät investoinnit ovat suuntautuneet alueellisesti.
Vaaliohjelmassamme lupaamme Suomen omavaraiseksi lämmöstä ja sähköstä. Vastustamme ehdotettuja uusia liikenteen miljardihankkeita ja suuntaisimme rahat nykyisten teiden ja raiteiden kunnossapitoon sekä perusparantamiseen. Seisomme omaisuudensuojan ja suomalaisten metsänomistajan puolella. Vain muutamia mainitakseni.
Tulevan vaalikauden suurimmassa kysymyksessä eli julkisen talouden sopeuttamisessa edustamme järkilinjaa.
Siinä missä vasemmisto karsastaa leikkauksia ja vannoo veronkorotusten nimeen, keskusta ei poissulje mitään muuta hallinnonalaa leikkauksilta paitsi Suomen puolustuksen ja on valmis myös kiperiin ja epäsuosittuihin päätöksiin, jos ja kun isänmaamme etu sitä vaatii. Lisäksi lupaamme, että yrittäjien ja yritysten verotus ei kiristy.
Kokoomuksesta meidät erottaa selkeimmin se, että me emme lähde keventämään verotusta velaksi, vaikka se kuinka mukavalta tuntuisikin. Nykyinen taloustilanne ei yksinkertaisesti anna myöden miljardiluokan veronkevennyksiltä.
Suomi tarvitsee nyt järkevän kokonaisratkaisun, jossa myös leikataan ja karsitaan julkisen talouden menoja miljardimittakaavassa samalla kun teemme maltillista veropolitiikkaa sekä taloutta ja kasvua tukevia uudistuksia.
Olemme myös valmiita mittaviin TKI-panostuksiin sekä edistämään kotimaista omistajuutta.
Työnteko ja yrittäminen. Sillä tämä maa nousee. Sosiaaliturvan kannustinloukut on poistettava.
Kun näitä pointteja olen itsekin nostanut esiin vaalikentillä, vastaanotto on ollut hyvinkin positiivista. Lisäksi kukin ehdokas tuo tietenkin peliin mukaan omat teemansa sekä oman persoonansa ja tavan tehdä politiikkaa. Luottamus ja oma linja. Ne ovat avain menestykseen.
Uskon vahvasti, että keskusta tulee menestymään näissä vaaleissa ja saa kansalta luottamusta. Kun vaalisunnuntaina äänet lasketaan, yksi tapa määritellä vaalivoitto on myös puolueiden kannatuksen kasvu verrattuna vaaleja edeltäneeseen galluptasoon.
Sillä mittarilla voimme onnistuneella loppukirillä olla vaalien ykkönen. Eteenpäin!
Janne Riitakorpi
Eduskuntavaaliehdokas (kesk.)
Tampere
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/.