Espanjan työttömyys väheni ennätystahtia

Euroalue

Espanjan työttömyysaste laski lähes kahdeksan prosenttiyksikköä viime vuonna, kertoi maan työministeriö tiistaina.

Työttömien määrä väheni yli 350 000:lla, mikä on suurin vähennys vuoden aikana koskaan Espanjan historiassa. Espanjan tilastoviraston mukaan maan työttömyysprosentti on silti edelleen yli 21, mikä on toiseksi korkein lukema EU-alueella Kreikan jälkeen.

– Suunta on hyvä. Nyt sitä on vain pidettävä yllä, iloitsi pääministeri Mariano Rajoy radiohaastattelussa.

Rajoyn konservatiivinen PP-puolue menetti enemmistönsä parlamentissa joulukuun lopun vaaleissa.

Talouskriisi on kurittanut Espanjaa erittäin kovaa, ja maalla on takanaan jo viisi raskasta vuotta. Vielä vuonna 2007 työttömyys oli kahdeksan prosentin tietämissä.