Kaikki tietävät, että Paavo Nurmi on menestynein olympiaurheilijamme – Mutta kuka on toiseksi menestynein?
Kaikki tietävät, että juoksija Paavo Nurmi on kaikkien aikojen menestynein suomalainen olympiaurhelija.
Pitkien juoksumatkojen mies Nurmi kahmi 1920-luvun aikana nimiinsä peräti yhdeksän kultamitalia. Pariisissa vuonna 1924 olympiavoittoja kertyi Nurmelle viisi, Antwerpenissä 1920 niitä tuli kolme.
Viimeisimmän kultamitalinsa Nurmi sai vuonna 1928 Amsterdamin olympiakisoista.
Hopeamitaleita hän sai urallaan kaikkiaan kolme. Näin olympiamitalien yhteismäärä on 12.
Nurmen mitalimäärä on niin hurja, että hän sijoittuu edelleen maailman kaikkien aikojen olympiaurheilijoiden listauksessa kärkikymmenikköön.
Mutta kuka suomalaisurheilija on historian toiseksi paras olympiamenestyjä?
Siitä tittelistä käydään jo paljon tiukempaa kisaa. Kestävyysjuoksija ja Nurmen kilpakumppani Ville Ritola rohmusi nimittäin hänkin melkoisen määrän mitaleita 1920-luvun aikana.
Kultamitaleita Ritolalle kertyi olympialaisista yhteensä viisi ja hopeamitaleja kolme. Mitalien yhteismäärä on siis kahdeksan.
Viiden kullan urheilija on myös pikaluistelija Clas Thunberg. Hänenkin menestyksen vuodet osuvat 1920-luvulle.
Urallaan Thunberg saavutti myös yhden hopean ja pronssin. Mitalien yhteismäärä on seitsemän.
Näin Ritolaa voi pitää Suomen historian toiseksi menestyneimpänä urheilijana ja Thunbergiä kolmanneksi menestyneimpänä.
Thunberg sen sijaan on menestynein talviolympiaurheilija.

Neljäs sija puolestaan jakautuu juoksija Hannes Kolehmaisen ja mäkihyppääjä Matti Nykäsen kesken. Molemmat saavuttivat urallaan neljä olympiakultaa ja yhden hopean.
Kolehmaiselle ne tulivat 1910–1920-luvuilla, Nykäselle 1980-luvun aikana.
Juoksija Lasse Viren jää niukasti heidän taakseen neljällä kultamitalillaan. Niistä kaksi tuli Munchenista 1972 ja kaksi Montrealista 1976.
Virenin jälkeen tulee pitkä liuta kolmen olympiakullan urheilijoita.
Hiihtäjä Veikko Hakuliselle kertyi olympialaisista kolme kultaa, kolme hopeaa ja yksi pronssi. Hiihtäjä Eero Mäntyranta saavutti puolestaan olympialaisista kolme kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia.
Yhdistetyn urheilija Samppa Lajunen saavutti urallaan kolme olympiakultaa ja kaksi olympiahopeaa.
Kymmenettä sijaa pitävät hallussaan puolestaan voimistelija Veikko Huhtanen ja hiihtäjä Iivo Niskanen. Molemmilla on hallussaan kolmen kullan, yhden hopean ja yhden pronssin olympiasaldo. Niskasen ura on tosin edelleen kesken.
Muut kolmen olympiakullan urheilijat ovat hiihtäjä Marja-Liisa Kirvesniemi, voimistelija Paavo Aaltonen ja soutaja Pertti Karppinen.
Listauksessa ei ole eritelty henkilökohtaisten ja joukkuekilpailujen mitalimääriä.