Jyri Häkämies aloittaa Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursorin neuvonantajana
Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) toimitusjohtajan tehtävästä eläkkeelle jäävä Jyri Häkämies aloittaa Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Cursorin neuvonantajana.
Asiasta tiistaina kertoneen Cursorin mukaan Häkämies toimii tehtävässä ilman taloudellista korvausta.
Cursorin hallituksen puheenjohtaja Ari-Pekka Saari kiittelee Häkämiestä tiedotteessa siitä, että hän haluaa panostaa entisen kotiseutunsa tulevaisuuteen.
Cursor keskittyy muun muassa Suomen akkustrategian tavoitteiden saavuttamiseen ja datakeskusliiketoiminnan kehittämiseen.
Vuodesta 2012 EK:n toimitusjohtajana toiminut Häkämies on jäämässä eläkkeelle toukokuussa. EK:n uutena toimitusjohtajana aloittaa huhtikuussa Minna Helle.
Tätä ennen Häkämies, 64, on ollut muun muassa kokoomuksen kansanedustaja, elinkeinoministeri ja puolustusministeri.
Uutista korjattu klo 18.46. EK:n uutena toimitusjohtajana aloittaa Minna Helle, ja Cursorin hallituksen puheenjohtaja on Ari-Pekka Saari. Molempien nimien tilalla luki aiemmin virheellisesti Jyri Häkämies.