Anonyymi "Iskuryhmä" kertoo puuttuvansa kiusaajien ja lasten hyväksikäyttäjien toimintaan – "He ovat valmiita menemään ihan mihin vain"
Poliisin resurssit eivät riitä, rikosilmoitukset eivät johda mihinkään, tuomiot eivät pelota ketään eikä niillä ole vaikutusta mihinkään. Pedofiilit saavat metsästää lapsia rauhassa, sillä kukaan ei voi sitä estää.
Tällaista kuvaa Suomesta maalaa nettisivuillaan Iskuryhmä, joka kertoo haluavansa puuttua kiusaajien ja lasten seksuaalisten hyväksikäyttäjien toimintaan.
Ryhmä on julkaissut sosiaalisessa mediassa muun muassa videoita, joissa kuvattu aikuinen on väitetysti tullut tapaamaan alaikäistä, mutta vastassa onkin Iskuryhmän jäseniä. Väitettyyn tapaamiseen tulleiden kasvot näkyvät videoilla, kuten myös heidän ikänsä ja nimensä.
Videoilla myös näytetään täysi-ikäisen ja alaikäisen välillä väitetysti käytyä ronskin seksuaalissävytteistä viestinvaihtoa. Iskuryhmän jäsenten äänet on muutettu eikä heidän henkilöllisyyttään paljasteta.
Ainoa julkisesti ryhmästä puhunut on Espanjassa asuva mediapersoona Henry Aflecht, joka kertoo koonneensa ryhmän. Hän kuitenkin kiistää osallistuvansa sen toimintaan.
Aflechtin mukaan ajatus ryhmästä syntyi, kun hän koki, ettei saanut poliisilta apua itseään koskevassa asiassa, josta hän teki useamman rikosilmoituksen.
– Laitoin viimeisiin rikosilmoituksiin maininnan, että jos virkakoneisto ei pysty tämmöisiin asioihin puuttumaan, puutun sitten itse. Sitten valitettavasti mennään sen rajan yli, että tämmöinen kansalaisaktivismi tulee peliin, Aflecht kertoo STT:lle.
Ryhmän sosiaalisen median sekä Aflechtin kertoman mukaan siihen kuuluu muun muassa entisiä ja nykyisiä poliiseja, entisiä rikollisia, sotilaita, lakimiehiä ja hakkereita. STT ei ole voinut varmistaa väitteen paikkansapitävyyttä.
– He ovat valmiita menemään ihan mihin vain, vaikka hoitamaan roadmanien asioita, Aflecht kuvaa.
Poliisihallituksella ole tietoja siitä, keitä ryhmään kuuluu, eikä varmistettua tietoa siitä, että ryhmässä olisi poliiseja. Medioissa olevien varmistamattomien tietojen perusteella toiminta ei kuitenkaan ole sellaista, että poliisi voisi siihen osallistua, poliisitarkastaja Kari Siivo Poliisihallituksesta kertoo.
Iskuryhmän videot julkaistaan Aflechtin mukaan Vietnamista käsin. Helsingin yliopiston rikosoikeuden professorin Kimmo Nuotion mukaan se ei välttämättä vie asioita pois Suomen tuomiovallan piiristä.
– Liittymiä Suomeen voi tulla vaikkapa siitä, että rikos kohdistuu suomalaiseen henkilöön tai sitten rikos katsotaan Suomessakin tehdyksi sen vuoksi, että sen seuraus ilmeni Suomessa. Jos tarvitaan, Suomi voi saada oikeusapua Vietnamista, Nuotio kertoo.
Aflecht ei usko esimerkiksi kunnianloukkausrikosilmoituksen mahdollisuuteen, vaikka Iskuryhmän videoilla ihmiset näkyvät kasvoillaan.
– On aika vaikeaa haastaa kunnianloukkauksesta siinä kohtaa, kun on kaikki näyttö olemassa. Se henkilö on itse lähettänyt viestit, jotka julkaistaan. Hän on itse tullut paikan päälle aikeissa, jotka myöntää. Eli siinä ei ole kunnianloukkaukseen mitään mahdollisuutta.
Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden emeritusprofessorin Matti Tolvasen mukaan ryhmän toiminnassa on kuitenkin mahdollisuus niin kunnianloukkaukseen kuin yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen.
Hän huomauttaa korkeimman oikeuden (KKO) ratkaisusta, jonka mukaan tuomio törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei oikeuttanut tuomitun nimen ja kuvan julkaisemiseen yhdessä.
– Ei sillä ole ratkaisevaa merkitystä yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä tai kunnianloukkausta arvioitaessa. Julkaisuilla voidaan tulkita olevan muu tarkoitus kuin yhteiskunnallisen keskustelun herättäminen ja siksikin toiminta on laitonta, Tolvanen kertoo STT:lle sähköpostitse.
KKO:n ratkaisua koskeneessa tapauksessa tuomion saaneen kuva julkaistiin Pedofilian uhrien puolesta -nimisellä Facebook-sivustolla ja sen yhteyteen linkitettiin uutinen, jossa kyseinen henkilö mainittiin nimellä ja kerrottiin hänen saamastaan tuomiosta.
KKO katsoi julkaisun tehneen henkilön syyllistyneen yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen.
KKO huomioi muun muassa, että julkaisun pääpaino oli sitä koskeneessa henkilössä eikä kyse ollut esimerkiksi ajankohtaisesta rikosuutisoinnista.
Vaikka julkaisussa olleet uutislinkki, valokuva ja lyhyt teksti olivat KKO:n mukaan erillään tarkasteltuina sinänsä asiallisia, merkitsi niiden yhdistäminen tosiasiassa julkaisussa kohteena olleeseen henkilöön kohdistuvaa halveksivaa leimaamista.
Aflechtin mukaan Iskuryhmän takana ei ole epäluottamus poliiseihin vaan poliisin resursseihin. Ryhmään jonottaa hänen mukaansa satoja ihmisiä. Iskuryhmä puolestaan on kertonut vastikään sosiaalisessa mediassa, että ihmisiltä tulee valtavasti postia.
Miksi niin moni kokee tarvetta turvautua omankädenoikeuteen, onko viranomaiskoneisto epäonnistunut vastaamaan ihmisten huoliin?
– Ei se suinkaan salaisuus ole ja se on meillä hyvin tiedostettu, että kaikkea ei poliisi pysty selvittämään, Kari Siivo Poliisihallituksesta toteaa STT:lle.
Hän muistuttaa, että tietoverkossa tapahtuu todella paljon vakavaa rikollisuutta, kuten lapsiin kohdistuvia hyväksikäyttötapauksia, jotka pahimmillaan johtavat fyysisiin tekoihin.
Saman epäillyn taustalta saattaa paljastua kymmeniä ellei jopa satoja tekoja, joista uhrit eivät ole itse ilmoittaneet poliisille.
– Viesti poliisiyksiköistä on, että paljon enemmän niitä tekoja siellä olisi kuin mitä pystytään tutkimaan.
Hänen mukaansa poliisi on kuitenkin tehostanut muun muassa tietoverkossa tapahtuvien lasten hyväksikäyttötapausten tutkintaa ja paljastanut tällaisia tapauksia aiempaa enemmän, vaikka se ei välttämättä näy ulospäin kansalaisille.
Rikosoikeuden professori Nuotion mukaan suomalaisen kulttuurin vahvuuksia on ollut varsin korkea luottamus viranomaisiin.
– Omankädenoikeuteen on aina suhtauduttu aika kielteisesti: lähdetään siitä, että asioita pitää hoitaa nimenomaan viranomaisten kautta.
Hänen mukaansa on tärkeää, että viranomaiskoneisto toimisi siten, että se ansaitsee ihmisten luottamuksen. Nuotio pitää huolestuttavana toimintaa, jossa maalataan kuvaa poliisin, syyttäjälaitoksen ja tuomioistuimen toimimattomuudesta ja siitä, että ihmisten on ryhdyttävä toteuttamaan oikeutta itse.
– Se tie johtaa villin lännen maailmaan, jossa jokainen huolehtii omistaan. Hyvin herkästi tämmöisessä toiminnassa syyllistytään myös itse rikoksiin, jolloin viranomaiset ryhtyvätkin suitsimaan sitä toimintaa.
Nuotio arvelee, että sosiaalisessa mediassa jo jopa tavanomaiseksi muuttunut populistinen, eliitin vastainen viha ja kirjoittelu voivat nostattaa intoa omankädenoikeuden käyttämiseen. Hän muistuttaa, että omankädenoikeudesta säädetään myös rikoslaissa.
Laissa todetaan, että joka oikeutensa puolustamiseksi tai toteuttamiseksi omin valloin ryhtyy toimeen, jota hän ei saa tehdä ilman viranomaisen myötävaikutusta, on tuomittava omankädenoikeudesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
– Meillä on tietyt asiat ja keinot varattu viranomaiskäyttöön. Esimerkiksi ihmisen uhkailu ja pakottaminen johonkin voi olla rikos. Ei mikään sakinhivutus ole sallittua.
Iskuryhmän toiminnan laillisuudesta puhuessa Aflecht haluaa erottaa toisistaan väkivallan ja sen uhan.
– Väkivallan massiivinen uhka ei ole rikos, se on ihmisen tunnetila. Jos astut rappukäytävään kotiovesta, ja siellä on kolme hyvin karun näköistä kaveria argumentoimassa sinulle asioita, koet siinä tilanteessa massiivisen väkivallan uhan, mutta se ei ole rikos, hän sanoo.
Ryhmä kertoo puuttuvansa myös kiusaamistapauksiin. Toimintatapa vaikuttaa perustuvan Aflechtin kuvauksen perusteella samantapaiseen ajatukseen kuin väitettyjen hyväksikäyttäjien kohdalla: siihen, ettei ryhmän jäseniä haluta tavata toistamiseen.
– Sitten vanhemmilla on huomattavasti paremmat intressit ottaa siitä muksusta otetta ja huolehtia, että muksu lopettaa sen toiminnan. Koska heidän päälleen on tullut pelko siitä, johtaako tämä joihinkin negatiivisiin asioihin, Aflecht sanoo.
Poliisihallituksen poliisitarkastaja Pekka Heikkinen näkee, että tällaisessa toiminnassa voivat täyttyä niin laittoman uhkauksen kuin vainoamisenkin tunnusmerkit. Heikkisen mukaan keskeistä on, miten ryhmän jututtama ”kohde” kokee tilanteen.
Laittomaan uhkaukseen voi syyllistyä, jos uhatulla on perusteltu syy omasta tai toisen puolesta pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa. Vainoamisesta puolestaan voidaan tuomita, jos toistuvasti uhkaa, seuraa, tarkkailee, ottaa yhteyttä tai näihin rinnastettavalla tavalla oikeudettomasti vainoaa toista siten, että se on omiaan aiheuttamaan vainotussa pelkoa tai ahdistusta.
– Harmaalla alueella ja vaaran lähteillä siis ollaan, semminkin kun mahdollisen erehdyksen mahdollisuus huomioidaan, Heikkinen toteaa STT:lle sähköpostitse.
Myös Nuotio huomauttaa, että laiton uhkaus on rangaistava teko, vaikka se ei itsessään sisältäisi väkivaltaa, vaan ainoastaan väkivallalla uhkaamisen.
Kari Siivo Poliisihallituksesta sanoo ymmärtävänsä, että on aktiivisia kansalaisia ja ryhmiä, jotka haluavat paljastaa rikoksia ja auttaa. Hän kuitenkin huomauttaa, että vaarana on, että toiminta menee nopeasti laittoman puolelle.
– Kyllähän asianomistajalla on oikeus omaa asiaansa selvittää. Puhutaan vaikka omaisuusrikoksista, mutta tietyt rajathan siinä kuitenkin on.
Siivo käyttää esimerkkinä varastettua polkupyörää, jota myydään netissä.
– Asianomistaja ei siihen oikein itse saa omankädenoikeutta tai sen tyyppistä käyttää, mutta lisätietoja pystyy hankkimaan. Nämä tulisi sitten toimittaa viranomaiselle, joka toimii sen jälkeen.
Nuotio arveleekin, että ihmiset voivat kokea esimerkiksi mahdollisten kunnianloukkausten ja pyörävarkauksien kohdalla, ettei poliisi tehnyt heidän asiansa eteen tarpeeksi.
– Mitään mittavia tutkintatoimia niissä ei yleensä tehdä, ja se on varmaan paljolti seurausta siitä, että poliisi joutuu priorisoimaan vakavampia rikoksia. Nämä ovat todellisia ongelmia siinä mielessä, että ihmiset voivat kokea, etteivät viranomaiset ota heidän asiaansa riittävän vakavasti, varsinkin tämmöisissä vähän pienemmissä asioissa.
– Sanoisin, että enemmän tässä (ryhmässä) on nyt kysymys siitä, että on huomattu, että voidaan hyödyntää tätä ihmisten tyytymättömyyttä ja huolta ja maalataan tätä kuvaa (poliisien resursseista) ehkä vielä huonommaksi kuin mitä se oikeasti on, hän lisää.