Tutkimus: Näin oikeutettiin Lapin suuret tekoallashankkeet, jotka jättivät monet kodit veden alle – "Ihmiset joutuivat puun ja kuoren väliin"
Miten voisi perustella sen, että ihmisten kodit täyttyvät jättimäisillä vesimassoilla ja jäävät tekojärvien alle?
Se kysymys oli kuuma peruna 1950- ja 1960-luvun Lapissa, jossa tehtiin ja suunniteltiin suuria säännöstelyaltaita.
Tunnetuimpia Suomessa ovat Lokan ja Porttipahdan tekojärviin liittyvät hankkeet. Niiden vuoksi noin 600 ihmistä joutui muuttamaan kotoaan pois. Suurien altaiden pohjaan jäivät pellot ja hillasuot, kotitiet ja metsästysmaastot. Puhuttiin allasevakoista.
Tutkija Jouni Kauhanen toteaa tuoreessa väitöskirjassaan, että suuria vesirakentamishankkeita oikeutettiin mielikuvalla tyhjistä ja elinkelvottomista alueista.
– Harvaan asuttujen alueiden ihmiset joutuivat puun ja kuoren väliin, Kauhanen sanoo tiedotteessa.
Kauhasen historiallisen sosiologian väitöskirja tarkistetaan Lapin yliopistossa 7. kesäkuuta 2024.
Kauhasen väitöskirja keskittyy Lapin 1950- ja 1960-luvun vesirakentamisen oikeuttamiseen.
Lokan ja Porttipahdan lisäksi Kauhanen keskittyy myös Tornion- ja Kalixjoen valjastamiseen liittyviin suunnitelmiin. Tuo hanke kuitenkin kariutui.
Kauhasen mukaan vesivoiman rakentajilla oli rakentamiselle lainsäädännön antama mandaatti ja yleishyödyllinen kansantaloudellinen peruste. Hankkeista puhuttiin välttämättömyyksinä.
Mutta käytössä oli myös enemmän tai vähemmän julkilausuttuja retorisia oikeuttamiskeinoja.
– Suurissa vesirakentamishankkeissa toiminnan oikeuttamiseksi tuotettiin kuvaa ”tyhjistä ja elinkelvottomista” alueista. Näin tyhjennettiin kohdealueiden sosiaalinen merkitys ja rakennettiin oikeuttamisperuste haltuunotolle ja rakentamiselle, Kauhanen sanoo.
Väitöstutkimuksessa avainkäsitteenä on terra nullius. Käsite on peräisin kolonialismin historiasta, jossa sillä on tarkoitettu tyhjää maata, ei-kenenkään maata tai asumatonta maata.
1950- ja 1960-lukujen Suomessa ei käytetty menettelyä, jossa paikallisyhteisöltä olisi haettu sosiaalista toimilupaa suurille luonnonvarahankkeille.
Kauhasen mukaan säännöstelyaltaiden rakentamista Kemijoen latvoille ideoitiin jo 1930-luvulla.
Lokan ja Porttipahdan suunnittelu alkoi 1950-luvun alkupuolella. Valtion vesivoimatoimikunnan suunnitelma julkaistiin vuonna 1955. Allasalueilla aloitettiin metsätyöt ja Kemijoki Oy alkoi ostaa maatiloja.
Lokan altaan täyttäminen alkoi kesällä 1967 ja Porttipahdan syksyllä 1970.
– Lokka-Porttipahdassa törmäsi Suomessa ensimmäisen kerran saamelainen poronhoitokulttuuri ja vesirakentaminen. Puolisen tuhatta ihmistä joutui säännöstelyaltaiden tieltä allasevakkoon, Kauhanen summaa tiedotteessa.
Hänen mukaansa Suomen Lapissa voisi olla nykyisin paljon enemmänkin tekojärviä, jos voimayhtiöiden 1950- ja 1960-luvulla välttämättömyyksinä markkinoimat tavoitteet olisivat toteutuneet.
– Luonnonresurssien käytön oikeuttamiskeskusteluun tarvitsemme erilaisia näkökulmia ja tieteiden yhteistyötä. Oikeuttamiskeskustelu on aina myös arvo-, tieto- ja valtakeskustelua, Kauhanen sanoo.