Afrikkalaista sikaruttoa on löytynyt ydinalueen ulkopuolelta Lappeenrannasta, Pyhtäältä ja Virolahdelta
Afrikkalaista sikaruttoa on löytynyt ydinalueen ulkopuolelta Etelä-Karjalasta Lappeenrannasta sekä Kymenlaaksosta Pyhtäältä ja Virolahdelta....
Kiovasta katkera lausunto: Liittolaiset eivät varoittaneet
Presidentti Volodymyr Zelenskyi sanoo, ettei Ukraina saanut liittolaisiltaan ennakkovaroitusta Kiovaan kohdistuneesta viimeöisestä iskusta.
– Kiovaan...
Britannian suurlähettiläs: Ydinpelotteesta pitää puhua äärimmäisen selkeästi
Britannian ydinasepolitiikka on ollut jo yli 60 vuotta osoitettu Naton ja oman maan puolustukseen, eikä muutoksia ole suunnitteilla, Laura Davies sanoo STT:n haastattelussa.
Poliisi Virolahden epäillystä ampuma-aserikoksesta: Ei yhteyttä itärajan läheisyyteen
Kymenlaaksossa Virolahdella viime viikolla etsinnän yhteydessä löytyneen materiaalin tunnistaminen on yhä kesken, kertoo...
Irlannin eurooppaministeri puolusteli puheenjohtajamaan budjettiesitystä
Suomi ja muut tiukan budjettipolitiikan kannattajat ovat tyytymättömiä Irlannin esitykseen
Trump sanoo, ettei usko Venäjän tai Kiinan auttavan Irania sodassa merkittävästi
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo, ettei usko Venäjän tai Kiinan auttavan merkittävästi Irania...
Savukoskella mitattiin kuluvan syksyn pakkasennätys – syyslomaviikko jatkuu epävakaisessa säässä
Sadealue leviää Suomen ylle keskiviikon vastaisena yönä
Pohjois-Savon Keskusta valitsi kaksi uutta kansanedustajaehdokasta
Pohjois-Savon Keskusta on täydentänyt hallituksen kokouksessaan ehdokaslistaansa tuleviin eduskuntavaaleihin. Valituiksi tulivat piirin tiedotteen...
Keskustan Mehtälä: Vanhempainrahapäivät käyttöön seitsemänteen ikävuoteen asti
Kansanedustaja Timo Mehtälä (kesk.) esittää, että käyttämättä jääneitä vanhempainrahapäiviä voisi käyttää siihen asti...
Saksassa Nürnbergin lentokenttä suljettiin epäillyn hätätilanteen vuoksi
Saksassa Nürnbergin lentokenttä oli tiistaina suljettuna epäillyn hätätilanteen vuoksi. Poliisi kertoi kuitenkin iltapäivällä...
Valkoposkihanhia metsästetty jo yli 4 000 – suojametsästys alkoi syyskuussa
Valkoposkihanhen ja merimetson suojametsästys on alkanut vauhdikkaasti, kertoo Suomen riistakeskus.Valkoposkihanhia on syyskuun alusta...
Paljastus: Christa Piken hätäpuhelussa hämmentävää sekoilua
Yhdysvalloissa kuolemaantuomitun Christa Piken epäonnistuneen teloituksen hätäpuhelutiedoista on paljastunut uusia yksityiskohtia.
Useat yhdysvaltalaismediat kertovat...
Metsälakirikkomusten määrä kasvoi – yleisin rike hakkuuilmoituksen laiminlyönti
Epäiltyjen metsälakirikkomusten määrä kasvoi viime vuonna ja tapauksia kirjattiin viime vuonna kaikkiaan 104...
Greta Thunberg liittyi Ranskan lukiolaisprotesteihin – ”Olen äärimmäisen ylpeä ranskalaisista opiskelijoista”
Lukiolaiset ovat vaatineet parempia opiskeluolosuhteita mielenosoituksissa, jotka alkoivat viime kuun lopussa.