Keskustasta tuki kansanedustaja Mattilalle sanasodassa: ”Rydmanin on turha syytellä”
Keskustan puoluesihteeri Antti Siika-aho kertoo tukevansa kansanedustaja Hanna-Leena Mattilaa (kesk.), jota sosiaali- ja...
Axiosin lähteet: Iran jätti Yhdysvalloille ehdotuksen Hormuzinsalmen avaamiseksi
Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi matkusti Pietariin neuvottelemaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa.
Britannian kuningas Charles valtiovierailulle Yhdysvaltoihin – pitää puheen kongressissa
USA:n ja Britannian perinteisesti hyvät suhteet ovat olleet viime aikoina koetuksella.
Marttaliiton uusi puheenjohtaja on 26-vuotias Roosa Grönberg – ”Marttojen on näyttävä ja kuuluttava kovaa”
Marttaliitto valitsi Roosa Grönbergin, 26, järjestön puheenjohtajaksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Grönbergin edeltäjä oli europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (kok.).
Kauppatieteiden...
Viimeisilläkin on veroilmoituksen määräpäivä tiistaina
Noin 1,8 miljoonalla suomalaisella on veroilmoituksen määräpäivä tiistaina, muistuttaa Verohallinto. Se tarkoittaa, että...
Keskustan Polviselta esitys: Suomi edelläkävijäksi koko kansan tekoälyajokortilla
Suomen on noustava tekoälyn edelläkävijäksi tarjoamalla kaikille kansalaisille maksuton mahdollisuus suorittaa tekoälyajokortti.
Näin esittää...
Keskustan Honkoselta vaatimus: Pankkien ylisääntely on tutkittava viipymättä
Keskustan kansanedustaja Petri Honkonen vaatii Orpon hallitusta selvittämään pikaisesti, mistä pankkien asuntorahoituksen tiukkuus...
Pohjois-Korean Kimiltä tuki Venäjän hyökkäyssodalle Ukrainassa
Pohjois-Koreaa itsevaltaisesti johtava Kim Jong-un on vahvistanut jatkavansa tukea Venäjän hyökkäyssodalle Ukrainassa. Asiasta...
Tänään liputetaan sotaveteraanien kunniaksi
Tänään liputetaan Suomen sotien veteraanien kunniaksi. Kansallista veteraanipäivää vietetään sotaveteraanien kunniaksi sekä muistoksi...
Yli sata siirtolaista pelastettiin Englannin kanaalista
Ranskan viranomaiset kertoivat pelastaneensa viikonlopun aikana yli sata siirtolaista Englannin kanaalista. Euroopan mantereelta...
Kutittaako sieltä? Tämä voi olla kiusallisen vaivan syy
Kutinan tunne intiimialueella on kiusallinen vaiva, jonka syy on usein harmiton, kertoo Potilaan...
HUS varoittaa nuorten aikuisten suosimasta tavasta – ”Silmä voi puhjeta nopeasti”
Piilolinssien aiheuttamat vakavat sarveiskalvotulehdukset näkyvät silmätautien päivystyksessä ja vastaanotoilla, kertoo HUS tiedotteessaan.
Tammisairaalan silmätautien...
HS:n kysely: Häkkänen ylivoimaisesti suosituin kokoomuksen varapuheenjohtajaksi
Puolustusministeri Antti Häkkänen on kokoomusta äänestävien keskuudessa ylivoimainen suosikki puolueen varapuheenjohtajaksi, käy ilmi...
Kirjeenvaihtajien illallistapahtuma keskeytyi laukauksiin Washingtonissa, presidentti Trump paikalla
Aseistautunut mies ampui salaisen palvelun agenttia yrittäessään päästä illalliselle. Ampujan uskotaan toimineen yksin.