Keskustan Puska alkoholin etämyyntiä koskevasta jupakasta: Megaluokan asia, jota ei pidä ratkaista komission epämääräisellä lausumalla
Keskustan kansanedustaja Pekka Puska on ottanut kantaa alkoholin etämyyntiä koskevan lakivalmistelun viimeisimpiin käänteisiin.
Puskan mukaan tiistainen uutisointi EU:sta ja alkoholin etämyynnistä sai hänet lukemaan Euroopan komissiosta tulleen paperin.
– Ensinnäkin on korostettava, että kysymyksessä ei ole komission kielto, vaan komission virkamiehen lähettämä ”lausunto”, jossa pyydetään Suomen hallituksen harkitsevan asiaa, hän muistuttaa tiedotteessaan.
Puska toteaa hämmentyneensä siitä, että lausumassa puhutaan sekaisin 2,8 prosentin ja 5,5 prosentin rajoista.
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan viime joulukuussa yksimielisesti hyväksymässä mietinnössä edellytettiin kuitenkin hallituksen selventävän nimenomaan yli 5,5 prosentin etämyynnin kieltoa.
– Suomen, kuten myös Ruotsin, alkoholimonopoli on kansanterveydellisin perustein EU:n hyväksymä. Sitä ei lausunnossakaan aseteta kyseenalaiseksi. Kun monopoli koskee vain yli 5,5 prosentin tuotteita, niin 2,8-5,5 prosentin tuotteiden etämyynti voitaisiin mielestäni ilman muuta sallia, hän huomauttaa.
Pekka Puska muistuttaa, että jos ulkomaalaiset kaupat saisivat etämyydä suomalaisille yli 5,5 prosentin tuotteita, niin perustuslain mukaan sama oikeus pitäisi antaa myös suomalaisille kaupoille.
– Eli tämä merkitsisi täysin vapaata alkoholin myyntiä Suomessa tyyliin ”Kossua kioskeista ja huoltoasemilta”, hän toteaa.
Keskustaedustajan mukaan kyseessä on megaluokan asia, jota ei pidä ratkaista komission ei-velvoittavalla ja epämääräisellä lausumalla.
– Tällainen uudistus vaatisi laajan kansalaiskeskustelun ja hallituksen huolellisen valmistelun. Tällä hetkellä mikään mielipidetiedustelu ei viittaa siihen, että kansalaiset hyväksyisivät viinan vapaan myynnin, Puska arvelee.
Tässä tilanteessa on toivottava, että hallitus jatkaa asian valmistelua eduskunnan mietinnön pohjalta. Suomen päätös voi toki aikanaan tulla EU-oikeuden arvioitavaksi.