Syyttäjä: Viestikoekeskus-tapauksessa oli konkreettinen vaara uusien salassa pidettävien tietojen julkistamisesta – HS:n Niemen mukaan syyte "ei kestä mitään tarkastelua"
Syyttäjän mukaan Helsingin Sanomien Viestikoekeskus-tapauksessa oli konkreettinen uusien salassa pidettävien tietojen julkistamisen vaara. Tämän vuoksi hän nosti maanpetosrikoksen yritystä koskevat syytteet, joiden toimittajat ovat pelänneet johtavan jopa itsesensuuriin alalla.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe nosti viime viikolla syytteet kolmea Helsingin Sanomien toimittajaa vastaan turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja paljastamisen yrityksestä.
Julkisuudessa toimittajakunnassa on huomioitu erityisesti yritystä koskevat syytteet. Niiden perusteella on pohdittu, vaikeutuuko journalistinen työ, jos jo tiedonhankinta ja juttujen valmistelu voidaan tulkita rikoksen yritykseksi. Esimerkiksi itsesensuurin pelosta ovat huolta kantaneet ainakin Julkisen sanan neuvosto, Journalistiliitto ja Helsingin Sanomat.
Rappe luonnehtii, että tällaisessa tapauksessa raja rikoksen rankaisemattoman valmistelun ja sen rangaistavan yrittämisen välillä on kuin veteen piirretty viiva, jonka tuomioistuin joutuu lopulta arvioimaan.
– Loppuviimein tuomioistuin joutuu miettimään, oliko kysymys vain sellaisesta valmistelusta, joka ei olisi yrityksenä rangaistavaa vai oltiinko jo niin pitkällä, että konkreettinen julkistamisen vaara oli käsillä, Rappe sanoo.
Rappen mukaan ei ole helppoa määritellä, missä vaiheessa uutisjutun valmistelu muuttuu julkaisun yrittämiseksi.
– Tässä asiassa on sellainen piirre, että julkaisutoiminnan epäillään pysähtyneen sen takia, että poliisi tuli siihen väliin, hän sanoo.
Puolustusvoimien Pääesikunta teki KRP:lle asiaa koskevan tutkintapyynnön heti ensimmäisen jutun julkaisupäivänä.
Paljastamissyytteet liittyvät Helsingin Sanomien joulukuussa 2017 julkaisemaan artikkeliin sotilastiedustelusta. Paljastamisen yritystä koskevat syytteet liittyvät puolestaan siihen, että samasta teemasta oli valmisteilla viisi muuta artikkelia seuraaville päiville.
Syyttäjän mukaan tapauksessa epäillään, että osa julkaistussa artikkelissa olleista asioista olisi ollut salassapidon alaisia, ja sama vaara sisältyi myös seuraaville päiville aiottuihin juttuihin.
– Yritystä koskevat syytteet koskevat sellaista menettelyä, jossa epäillään, että oli tarkoitus julkistaa vielä lisää salassa pidettäviä tietoa, hän sanoo.
Helsingin Sanomien vastaavan päätoimittajan Kaius Niemen mukaan lehti julkaisi edelleen uusia juttuja aiheesta aiotusti. Tekijöiden ei kuitenkaan ole epäilty julkaisseen ensimmäisen artikkelin jälkeen enempää salassa pidettäviä tietoja. Niemi ei kommentoi, muutettiinko juttusarjan jatkoa ennen julkaisua.
– En tässä mene prosessin yksityiskohtiin sen takia, että asia on kesken ja aineisto on tällä hetkellä salassa pidettävää, Niemi sanoo.
Rappe sanoo, että molemmat syytekohdat koskevat vain epäilyä tiedon julkistamisesta lehdessä, eli ne eivät koske sen muuta käsittelyä toimituksen sisällä. Turvallisuussalaisuuden paljastamista koskevassa pykälässä on säädetty rangaistavaksi myös salassa pidettävän tiedon oikeudeton luovuttaminen toiselle sekä sen hankkiminen.
Niemen mukaan tämä ei muuta käsitystä siitä, että yrityksiä koskevat syytteet voisivat johtaa itsesensuuriin.
– Toimittaja ei julkaise tai yritä julkaista. Toimittaja tekee journalismia, hakee tietoa ja toimii sen mukaisesti. Tämä kohta ei kestä mitään tarkastelua, hän sanoo.
Tapauksessa huomiota on herättänyt myös se, ketkä saivat syytteen.
Syyte nostettiin kahta toimittajaa ja yhtä väliportaan esimiestä vastaan. Syytteiltä välttyivät lehden johto, vastaava päätoimittaja Kaius Niemi ja toimituspäällikkö Esa Mäkinen. Heitä epäiltiin samoista rikoksista kuin syytteet saaneita toimittajia.
Niemi on kertonut pitävänsä ratkaisua hämmentävänä asemansa vuoksi. Hän kertoo lehden olevan järkyttynyt toimittajien vankeusuhasta.
– Juristit ovat pitäneet meillä todennäköisempänä sitä, että syyte olisi nostettu nimenomaan vastaavaa päätoimittajaa vastaan, koska vastuu kanavoituu sille, joka vastaa tiedon julkaisemisesta, Niemi sanoo.
Syyttäjän näkemyksen mukaan vastaava päätoimittaja olisi voitu tuomita vain suorasta osallisuudesta jutun tekoon. Sellaisesta ei puolestaan ollut näyttöä.
– Kyse oli perinteisestä näytön puutteesta. Osallisuutta koskevaa näyttöä ei mielestäni millään tavoin ole ollut, Rappe sanoo.
Päätös jättää syyttämättä on tässä vaiheessa julkinen asiakirja. Sen mukaan Niemi on itsekriminointisuojan puitteissa jättänyt vastaamatta hänelle esitutkinnassa esitettyihin kysymyksiin. Niemi kiistää, että hän olisi puhumattomuudella pessyt tapauksesta käsiään.
– Tässä on paljon muutakin asioita, kuten lähdesuoja-asioita, joiden takia pitää olla hyvin tarkka. Sitten on myös epäiltyjen joukon rajoittaminen minimiin.
Niemen mukaan käsitys näytön puutteesta on syyttäjän arvio tapauksesta ja sitä koskevasta tunnusmerkistöstä. Hänen mukaansa puolustus ei ole käyttänyt argumenttia, jonka mukaan Niemi ei olisi tiennyt julkaisemisesta.
Esitutkinnassa hänen ei kuitenkaan katsottu olleen tietoinen julkaistun jutun sisällöstä. Niemi ei halunnut myöskään STT:lle tarkentaa, onko hän ollut tietoinen jutusta ennen julkaisua.
Niemi kertoo lehden lähteneen siitä, että syyttäjä tekisi tapauksessa syyttämättäjättämispäätöksen kaikista epäillyistä. Hänelle ja Mäkiselle punnittiin syytettä samoilla nimikkeillä kuin syytetyille.
Helsingin Sanomien aiempi vastaava päätoimittaja jäi vaille syytettä vuonna 2008, jolloin lehti julkaisi niin kutsutun kalapuikkoviiksijutun seksuaalisesta häirinnästä eduskunnassa.
Jutussa mainittu kansanedustaja Lyly Rajala (kok.) teki asiasta tutkintapyynnön, jonka myötä neljää lehden toimittajaa syytettiin myöhemmin samana vuonna kunnianloukkauksesta.
Silloinen vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen ei saanut syytettä. Syyttäjä ei epäillyt hänen olennaisesti laiminlyöneen toimitustyön johtoa tai valvontaa. Tuolloin Rajala kummeksui ratkaisua.
– Syyttäjä on tehnyt oman ratkaisunsa. Sananvapauslaissa on tarkat kohdat vastaavan päätoimittajan vastuusta, Virkkunen vastasi tuolloin Ylelle.
Rappe kertoo, että päätoimittajarikkomuksen harkinta ei tullut tässä tapauksessa kyseeseen. Rikoksen syyteoikeus vanhenee kahdessa vuodessa.
Sananvapauslain mukaan vastaavan toimittajan tehtävänä on johtaa ja valvoa toimitustyötä. Tämä voidaan tuomita sakkoihin päätoimittajarikkomuksesta, jos hän laiminlyö velvollisuutensa niin, että se on ”omiaan myötävaikuttamaan” lainvastaisen sisällön julkaisemiseen.
Viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari luonnehti STT:lle viime viikolla päätoimittajan vastuuta sanomalla, että lainsäädännön vaatimaa laiminlyöntiä on vaikea näyttää toteen, jos tiedotusvälineen toimintaan kuuluvat vastuusuhteet, ohjeistus ja asiantunteva väliporras.
– Päätoimittajan vastuu ei ole niinkään vastuuta sisällöstä vaan siitä, että toiminta on organisoitu asianmukaisella tavalla niin, että virheitä voidaan välttää, hän kommentoi.
Syyttäjä ei spekuloi sillä, olisiko syytekynnys ylittynyt, jos syyteoikeus ei olisi vanhentunut.
– Tapanani ei ole tehdä syyteharkintaa asioista, joissa ei ole syyteoikeutta, Rappe toteaa.
Rappe vastaa Niemen hämmästelyyn syyttämättäjättämisestä toteamalla, että ”ihmiset kummastelevat monenlaisia asioita”.
– Useimmin kummastellaan sitä, että joudutaan syytteeseen, mutta joskus näemmä joku kummastelee sitä, ettei joudu syytteeseen. Silloin voi kysyä, mistä rikoksesta pitäisi syyttää ja millaisten seikkojen perusteella, Rappe sanoo.