Lapin sota | Suomi juonitteli Saksan ja Neuvostoliiton välissä – hankitulla ajalla pelastettiin Oulu
Jatkosota päättyi, kun Suomi teki erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa. Rauhanehtoihin kuului entisen aseveljen Saksan ajaminen pois Suomen alueelta.
Saksa vastasi yli 200 000 miehen joukoillaan pohjoisesta Suomesta suunnilleen Suomussalmen ja Oulun korkeudelta pohjoiseen. Sotiminen saksalaisia vastaan ei olisi pikkujuttu.
Sotimishaluja ei ollut suomalaisilla eikä saksalaisilla. Saksa olisi tarvinnut kaikki voimansa Neuvostoliittoa vastaan ja suomalaiset halusivat sota-ajan ihan vain päättyvän.
Edellytykset eräälle nokkelalle keksinnölle olivat siis olemassa.
Everstiluutnantti Usko Haahti lensi ylipäällikkö-presidentti C. G. E. Mannerheimin valtuuttamana Rovaniemelle 11. syyskuuta 1944. Hän tapasi kauppalassa saksalaisten esikuntapäällikkö kenraaliluutnantti Herman Hölterin.
Upseerien oli tarkoitus sopia rauhanomaisesta ratkaisusta. Saksa vetäytyisi hallitusti ja suomalaiset seuraisivat riittävän hajuraon päässä. Neuvostoliitolle uskoteltaisiin, että kyseessä olisi oikea sota.
Neuvostoliitto vaati ehdottomasti, että Suomi ampuisi Saksan joukkoja kohti ja kävisi oikeaa sotaa. Saksalaisten sitominen ja tappioiden aiheuttaminen tällä tavalla auttaisi Neuvostoliiton sotatoimia.
Vaikka suuresta kuvasta Suomi ja Saksa olivat samaa mieltä, sovittavaa ja soviteltavaa oli paljon. Tunteetkin saatiin kiehumaan.
Takaraja oli Neuvostoliiton asettama 15. syyskuuta 1944, jolloin Suomen tuli aloittaa vihollisuus Saksaa vastaan. Sopimukseen piti päästä siis muutamassa päivässä.
Saksa halusi tuhota strategiset kohteet eli etenkin sillat vetäytyessään, ettei Neuvostoliiton puna-armeija pääsisi käyttämään niitä, jos Neuvostoliitto miehittäisi Suomen osittain tai kokonaan.
Suomi taas halusi, että etenkin asutuskeskukset säästyvät.
Saksalla oli myös etelässä kohteita, joista käsin maan asevoimat operoivat. Suomen vaatimus oli, että Saksa säästää kaikki etelän kohteet, mutta Saksa halusi tuhota etenkin lentokentät.
Kahden päivän neuvottelujen jälkeen suomalaiset ja saksalaiset päätyivät seuraaviin sopimusehtoihin:
– Oulujoen eteläpuolinen Oulu jää suoraan suomalaisille. Saksa säästää Oulujoen sillat ja Toppilan sataman. Myös Vaalan sillan saksalaiset säästivät.
– Suomalaiset auttavat Saksan evakuointia antamalla saksalaisten käyttöön 26 veturia sekä 700 junanvaunua.
– Saksalaiset saavat hävittää kaiken liikenteellisen infrastruktuurin vetäytyessään eli tiet, rautatiet, sillat, lentokentät ja vastaavat liikenteen rakenteet.
– Saksalaiset eivät hävittäisi mitään Etelä-Suomesta.
Tärkein asia sopimuksessa oli, että vihollisuutta ei käytännössä aloitettaisi 15. syyskuutakaan vaan sota käytäisiin näennäisesti. Leikkisota sai nimityksekseen syysmanööverit.
Manööverit aloitettiin 14. syyskuuta eli tasan 80 vuotta sitten.
Saksalaiset lähtivät vetäytymään aikataulussa. Oulu oli saksalaisten merkittävin varuskuntakaupunki, ja sen evakuointi onnistui hyvin paikallisen väestön avulla.
Oululaiset eivät olleet saksalaisille pelkästään ystävällisenä apuna. Toppilan satamassa työskennelleet suomalaiset evakuoijat upottivat salaa jonkin verran saksalaista tavaraa mereen ja naarasivat laatikoita myöhemmin hyötymielessä. Toinen tärkeä evakuointipiste oli Tuiran rautatieasema.
Syysmanööverien ansiosta Oulu säästyi toisin kuin myöhemmin Lapin sodassa Rovaniemi ja moni muu asutuskeskus. Jos sopimukseen ei oltaisi päästy tai Neuvostoliitto olisi pakottanut iskemään Oulussa nopeasti ja armottomasti siellä olleita saksalaisia vastaan, olisivat saksalaiset hävittäneet Oulun perääntyessään.
15. syyskuuta Saksa hyökkäsi etelässä Suomenlahdella suomalaisten hallussa olleeseen Suursaareen, jonka päätymistä Neuvostoliitolle Saksa pelkäsi. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut suhteisiin pohjoisessa vielä.
Leikkisota eteni sopimuksen mukaan noin kahden viikon verran. Etelässä sopimusta rikottiin useamman kerran, kun saksalaiset vielä tuhosivat Porin lentokentän ja miinoittivat Kotkan edustan merialuetta.
Saksalaiset vetäytyivät aikataulussa ja suomalaiset seurasivat perässä yrittämättä kiriä turhaan. Välissä oli sopivasti ei-kenenkään maata, jottei sotimaan tarvinnut ryhtyä, ja jotta Neuvostoliitto ei epäilisi mitään.
Neuvostoliitto kuitenkin seurasi suomalaisten toimia tarkasti.
Sotimisen puute ja suomalaisten passiivisuus saivat Neuvostoliiton vaatimaan sotatoimien kiihdyttämistä. Jos näin ei kävisi, Neuvostoliitto väläytti saattavansa miehittää Suomen.
Kenraaliluutnantti, Raatteen tien sankarina tunnettu Hjalmar Siilasvuo sai komentoonsa III armeijakunnan 27. syyskuuta. Heti seuraavana päivänä suomalaiset ampuivat saksalaisia Pudasjärvellä ja 30. syyskuuta Olhavajoen sillalla.
Tornion maihinnousun 1. lokakuuta myötä molemmille osapuolille alkoi olla selvää, että Suomi oli siirtynyt käymään oikeaa sotaa Saksaa vastaan.
2. lokakuuta 1944 leikkisota sai lopullisen päätöksensä, kun saksalaisten komentaja kenraalieversti Lothar Rendulic lähetti radio- ja telexsanoman Suomen päämajalle.
Rendulic syytti viestissään suomalaisia sopimuksen rikkomisesta Pudasjärvellä, Olhavassa ja Torniossa.
Mannerheim antoi Siilasvuon allekirjoitettavaksi vastauksen, jossa Suomi korosti, ettei ylin sodanjohto saati valtionjohto ollut sopinut yhtään mitään. Paikallisten päälliköiden sopimus ei täten sitonut päämajaa, ja Suomen tuli täyttää Neuvostoliiton asettamat rauhanehdot.
Lapin sodan kuumin vaihe kesti marraskuuhun 1944 ja jatkui Käsivarren asemasotana 27. huhtikuuta 1945 asti. Tuolloin saksalaiset poistuivat Norjan puolelle ja toinen maailmansota päättyi Suomen osalta.
Juttu on julkaistu Suomenmaassa aiemmin 14.9.2024.