Kurvinen lyttäsi Ylellä hallituksen bensasovun: "Arvosana on hylätty"
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen tyrmää hallituksen torstaina saavuttaman ”bensasovun”.
– Tätä on kuukauden verran odotettu ja ihmetelty, tuleeko hallitukselta toimenpiteitä polttoaineiden pumppuhinnan alentamiseksi ja autoilijoiden kustannuksiin. Kulisseissa on ilmeisesti ollut draamaakin, mutta lopputulos on tämä. Perussuomalaisten ryhmänjohtaja Jani Mäkelä antoi sovulle arvosanan viisi, mutta itse antaisin sanallisen arvosanan ”hylätty”, Kurvinen totesi Ylen TV1:n aamulähetyksessä.
Kurvisen mukaan ratkaisu ei näy tavallisen autoilijan arjessa millään tavalla. Hän kuvaili ja piti hallituksen toimia ”pienenä piperryksenä” edellisen hallituksen vastaaviin aikaansaannoksiin nähden.
Erityisesti Kurvinen arvosteli yhteensä 60 miljoonan euron tukipaketin rahoittamista 20 miljoonalla teiden kunnossapidosta.
– Pumpulla dieselin hinta ei laske yhtään, mutta tiehen tulee lisää kuoppia, Kurvinen paukutti.
Kurvinen arvosteli myös työmatkavähennyksen muutoksia, jotka hänen mukaansa osuvat vain harvoille.
– Työmatkakulujen maksimiverovähennys on edelleen vähemmän kuin vaalikauden alussa, kun kokoomus aloitti tämän homman pyörittämisen. On hyvä, että pisimpiä matkoja ajavia huomioidaan, mutta jos työmatka on vaikkapa 40 kilometriä sivu eli 80 kilometriä päivässä, siitä ei hyödy yhtään mitään. Miksi alarajaa ei muutettu tukemaan vaikkapa 50 kilometriä suuntaansa ajavia?
Myös paketin mittaluokka – 60 miljoonaa euroa – oli Kurvisen mielestä aivan liian vaatimaton.
– Me olisimme tehneet sen vähintään tuplasti suurempana.
Jakeluvelvoite on Kurvisen mukaan monimutkainen kysymys. Keskustan linja on kuitenkin se, että ulkomaisia biopolttoaineita ei tule tukea, vaan panostukset on ohjattava kotimaisiin vaihtoehtoihin.
Sovussa mukana olevat perussuomalaiset lyttäsivät sen maan rakoon, koska puolue olisi halunnut puuttua jakeluvelvoitteeseen eli biopolttoaineiden osuuden vähentämiseen pumppuhintojen alentamiseksi.
Perussuomalaiset ovat pitäneet asiasta kovaa meteliä sosiaalisessa mediassa. Ylen aamussa hallituksen linjauksia puolustanut kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen tyrmäsi perussuomalaisten ajaman linjan ja korosti, että jakeluvelvoitteen laskemisen esittäminen ”hopealuotina” on perusteetonta.
– Siinä varmaan näkyy jonkinlainen hätä siitä, onko jollain puolueella ollut vähän liian isot puheet tästä aiheesta, Valkonen napautti.
Valkosen mukaan jakeluvelvoitteen pitäminen matalana hidastaa tärkeää siirtymää pois tuontiöljystä.
– Tosiasia on se, että jos vaatii jakeluvelvoitteen matalalla pitämisen jatkamista tai alentamista, vaatii samalla sitä, että Suomi pysyy riippuvaisena tuontiöljystä. Eikä missään vaiheessa tehdä tärkeää siirtymää pois siitä, että lähetetään Saudi-Arabiaan rahaa sen sijaan, että käytettäisiin omaa biomassaa, omia metsiä ja omaa sähköä liikkumiseen.
Valkonen muistutti myös, että jakeluvelvoitteen muutos olisi vaikuttanut hintoihin vasta ensi vuoden puolella ja silloinkin epävarman suuruisena.
– Sellaisen kuvan antaminen, että tämä olisi ollut jokin taikatemppu, on täysin virheellistä, hän päätti.