Välttikö Hitlerin arkkitehti hirttosilmukan pelkällä tuurilla? – Omituinen onnekkuus piti Albert Speerin hengissä ja hyvisten kirjoissa vuodesta toiseen
Oikeushistorian keskeisimpiä käännekohtia oli Nürnbergin pääoikeudenkäynti 1945–1946. Silloin sodasta tehtiin rikos, ja tunnustetun valtion johtajia saatettiin tuoda kansainvälisen tuomioistuimen eteen sotasyyllisyydestä, sotarikoksista sekä rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Natsi-Saksan johtajista kuolemaan tuomittiin 12 ja vankeusrangaistuksiin seitsemän. Kolme vapautettiin kaikista syytteistä oikeudessa, kaksi ennen oikeudenkäyntejä.
Varusteluministeri Albert Speerillä oli ehkä eniten onnea matkassa. Hän vältti sekä kuolemantuomion että elinkautisen vankeusrangaistuksen. Hänet tuomittiin 20 vuoden vankeusrangaistukseen.
Speer ei ollut ollut mitenkään keskeisessä asemassa natsi-Saksan politiikassa, kun maan johtaja Adolf Hitler ja kumppanit aloittivat sotatoimet syyskuussa 1939. Hän kuitenkin kuului Hitlerin lähipiiriin, ja nousi ministeriksi Fritz Todtin tilalle tämän kuoltua lento-onnettomuudessa vuonna 1942.
Speeriä ei siis voinut katsoa syylliseksi sotaan. Hänen sota-ajan tekonsa ja vastuunsa olisivat kuitenkin hyvinkin saattaneet tuoda kuolemantuomion.
Albert Speer syntyi Mannheimissa maaliskuussa 1905. Hän kouluttautui isänsä ja isoisänsä jalanjäljissä arkkitehdiksi, mutta ei menestynyt ennen kuin alkoi tehdä töitä kansallissosialistiselle puolueelle.
Kuultuaan Hitlerin puhuvan vuonna 1931 Speer päätti liittyä natsipuolueeseen. Hän nousi nopeasti Hitlerin lähipiiriin, ja vuonna 1934 hänestä tuli puolueen virallinen arkkitehti.
Arkkitehtuuri ja rakennustaide oli Hitlerin intohimo. Vuosien varrella Speer ja Hitler viettivät lukuisia iltoja keskustellen aiheesta ja suunnitellen monumentaalisia rakennelmia tulevalle suurvalta-Saksalle ja sen pääkaupungille Germanialle.
Speerin tunnetuin taidonnäyte lienevät Nürnbergin puoluepäivien valopylväät. Hän keksi lainata ilmavoimilta suuria valonheittimiä, jotka hän kohdisti pimenevänä iltana kohtisuoraan taivasta kohti luoden ikään kuin massiivisen valosta muodostetun pylväikön.
Speer oli kuusilapsisen perheen isä. Hänen poikansa Albert Speer nuorempi (1934–2017) jatkoi sukunsa perinteitä arkkitehtina. Tämä on kertonut, ettei koskaan oikein oppinut tuntemaan kiireistä ja myöhemmin vankilassa istunutta isäänsä.
Ministeriksi ja valtaan Albert Speer pääsi ikään kuin jonon ohi. Tämä onnenkantamoinen toki kostautui, kun hänet natsijohtajana myöhemmin saatettiin viedä oikeuden eteen.
Jo natsivallan aikanakin kuolemantuomio kävi lähellä Speeriä.
Itsestään riippumatta hänen nimensä oli päätynyt raskauttavalle listalle. Heinäkuun 20. päivän (1944) salaliittolaiset olivat laatineet tarkan suunnitelman Hitlerin ja natsivallan syrjäyttämiseksi Saksasta. Suunnitelmaan kuului myös natsivallan jälkeisen hallituksen ministerilista.
Speerin nimi oli listalla.
Salaliittolaiset tiesivät, että Speerillä oli epäilyksensä natseja kohtaan, ja hän oli alkanut kyseenalaistaa Hitleriä ja puoluetta. Hän olisi saattanut siksi olla hyvä ministeri myös ei-kansallissosialistina.
Salaliitto kuivui kokoon, ja ministerilista päätyi natsien käsiin. Speerin hengen pelasti se, että hänen nimensä perässä oli kysymysmerkki. Tämän perusteella saatettiin olettaa, ettei Speeriä oltu ainakaan vielä pyydetty mukaan puolueen vastaiseen salaliittoon tai natseista vapautetun Saksan johtoon.
Speer sai pitää sekä henkensä että ministerinpestinsä.
Nürnbergin oikeudenkäynnissä Speer esiintyi taitavasti. Hän osoitti myös katumusta, mikä vakuutti tuomarien enemmistön.
On selvää, että Speerillä oli etenkin sodan loppupuolella epäilyksiä natseja kohtaan, mutta varmaa ei ole, yrittikö hän aidosti salamurhata Hitleriä. Speer kertoi oikeudessa, että oli aikonut pudottaa ilmastointikanavasta myrkkykaasupommin Hitlerin bunkkeriin, jotta johtaja saataisiin pois tieltä ja Saksa voisi solmia rauhan. Ilmastointiputkea oli kuitenkin korotettu, eikä Speer voinut täten toteuttaa aikomustaan.
Ainakin tuo kertomus toimi Speerin puolesta osoittaen vähintään mielikuvatasolla, että hän oli se ”hyvä natsi”.
Todistetusti Speer jätti useita Hitlerin käskyjä noudattamatta. Hän ei sodan lopulla suostunut noudattamaan poltetun maan taktiikkaa, jotta Saksaan jäisi sodan jälkeenkin elämän edellytyksiä.
Todisteet Speeriä vastaan olivat kuitenkin raskauttavat. Hän oli varusteluministerinä vastuussa orjatyövoiman käytöstä. Työvoimaa kohdeltiin kaltoin ja moni kuolikin taakkansa alle.
Speer kertoi pyrkineensä parantamaan työvoiman oloja. Hän kyllä paransi näiden ruoka-annoksia, mutta siinäkin virallinen syy oli tietysti se, että työvoima jaksaisi näin tehdä entistä kovemmin työtä raskaassa teollisuudessa ja rakennustöissä.
Tärkeintä oli, että Speer onnistui vakuuttamaan oikeuden siitä, ettei ollut tiennyt tuhoamisleireistä mitään. Leireillä kuoli lukuisia natsien halveksumia vähemmistöryhmien edustajia, tunnetuimpina kuusi miljoonaa juutalaista. Kansalta leirit pidettiin piilossa, mikä antoi myös johtajille perusteen todeta oikeudessa, että vain pieni piiri tiesi tuhoamispolitiikasta.
Myöhemmin on kuitenkin todistettu, että arkkitehti Speer oli ollut suunnittelemassa näitä leirejä.
Lokakuun 1. päivänä vuonna 1946 Speer sai huokaista helpotuksesta. Hänet tuomittiin syyllisenä sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan, mutta tuomioksi ei tullut kuolema. Hän selvisi 20 vankeusvuodella, jotka istuikin kokonaan.
Vapauduttuaan 1966 Speer elätti itseään hyvin myyneillä kirjoillaan. Hän sai ylläpidettyä mainettaan ”hyvänä natsina”, jota oli huijattu siinä missä Saksan kansaakin. Speerin tuurin viimeinen silaus oli se, että hän sai elää elämänsä loppuun asti armahdettuna ja kunniallisena kansalaisena, eivätkä raskauttavammat tiedot ehtineet pilata hänen mainettaan.
Hän antoi mielellään haastatteluja ja kertoi kokemuksistaan useille historioitsijoille.
Albert Speer kuoli sairauskohtaukseen Britannian Lontoossa syyskuussa 1981 76 vuoden iässä. Hän oli matkustanut maan yleisradion haastateltavaksi, mutta myös viettääkseen aikaa Lontoossa asuvan rakastajattarensa kanssa.
Speerin tytär Margret Nissen (s. 1938) on kertonut isänsä käyttäneen vankeusaikansa tehokkaasti hyväkseen rakentamalla niin kutsuttua Speer-myyttiä. Speer kävi läpi yksityiskohtaisesti kaiken, miten saattoi luoda itsestään kuvan hyvänä natsina ja olosuhteiden uhrina, ja teki kirjoituksensa tämän narratiivin mukaisesti.