Soste: Pitkäaikaistyöttömillä ja tukea tarvitsevilla työnhakijoilla vaikeuksia päästä tarvitsemiinsa palveluihin
Monilla pitkäaikaistyöttömillä ja erilaista tukea tarvitsevilla työnhakijoilla on jo nyt vaikeuksia päästä tarvitsemiinsa palveluihin. Samaan aikaan heidän määränsä ennustetaan kasvavan työvoimapalveluissa, käy ilmi sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö Sosten tuoreesta Sosiaalibarometristä.
Sosten mukaan kyselyyn vastanneista työllisyysalueiden päälliköistä kolme neljäsosaa arvioi joidenkin ryhmien jäävän työllisyysalueilla joko liian vähille palveluille tai kokonaan ilman palvelua.
– Vastauksissa nousivat esiin erityisesti pitkäaikaistyöttömät sekä asiakkaat, joiden työllistyminen edellyttää työvoima-, sosiaali-, terveys- ja kuntoutuspalvelujen yhteensovittamista, kerrotaan Sosten tiedotteessa.
Kyselyyn vastanneet ennakoivat, että pitkäaikaistyöttömien ja monialaista tukea tarvitsevien työnhakijoiden määrä työvoimapalveluissa tulee lisääntymään. Taustalla on helmikuussa voimaan astunut toimeentulotuen uudistus, jolla muun muassa velvoitetaan tuensaajat hakemaan kokoaikatyötä aiempaa enemmän.
Kyselyyn vastanneet arvioivat tuen puutteen keskeisimmän syyn olevan sen, että tukea tarvitsevilla on vaikeuksia päästä hyvinvointialueiden sosiaali- ja terveyspalveluihin.
– Monilla pitkään työttöminä olleista on terveyteen ja työkykyyn liittyviä ongelmia, jotka pitää saada ratkaistua ja kuntoutus käyntiin ennen kuin he voivat hyötyä työvoimapalveluiden järjestämistä työllistymistä edistävistä palveluista, sanoo Sosten erityisasiantuntija Päivi Kiiskinen tiedotteessa.
Työllisyysalueilla koetaan, että vaikeimmin työllistyvien ihmisten työllistymistä edistäisivät esimerkiksi kuntoutukseen pääsyn parantaminen ja eri hallinnonalojen sekä ammattiryhmien nykyistä parempi yhteistyö.
Kuntoutukseen pääsyn parantamisen katsoi merkittäväksi työllistymisen parannuskeinoksi kaksi kolmasosaa kyselyyn vastanneista.
– Hyvinvointialueiden resursseihin ei ole näkyvissä parannusta. Tärkeää olisikin nyt uudistaa työllistämisen monialaista palvelumallia, sanoo Kiiskinen.
Sosiaalibarometri-kyselyyn vastasi viime marraskuussa 174 työllisyysalueen johtajaa, päällikköä ja lautakuntien jäsentä.