Yhdysvallat jatkaa Taiwanin aseistamista – 330 miljoonan dollarin arvoinen sopimus on ensimmäinen Trumpin tällä kaudella
Yhdysvallat jatkaa Taiwanin aseistamista. Yhdysvallat on hyväksynyt 330 miljoonan dollarin arvoisen kaupan, saarivaltion ulkoministeriö kertoi perjantaina.
Kauppaa on käyty muun muassa Taiwanin asevoimien tarvitsemista osista ja tarvikkeista. Yhdysvaltain asekaupoista vastaavan DSCA-viraston mukaan Taiwan on halunnut osia muun muassa hävittäjälentokoneisiin.
Sopimus Taiwanin kanssa on ensimmäinen laatuaan presidentti Donald Trumpin tällä kaudella. Yhdysvaltojen painostuksen takia Taiwan aikoo investoida enemmän puolustukseensa. Taiwanin presidentti Lai Ching-ten hallitus suunnittelee nostavansa puolustusbudjettiaan yli kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta vuodelle 2026.
Kiinan kantana on aina ollut, että Taiwan kuuluu siihen, vaikka saarella on nykyisin itsehallinto. Yhdysvallat tunnustaa ainoastaan Kiinan, mutta on aseistanut Taiwania, jotta se voisi puolustaa itsehallintoaan mahdolliselta hyökkäykseltä.