Taiwanissa hirmumyrsky tuhosi padon – 14 ihmistä kuoli
Taiwanissa ainakin 14 ihmistä on kuollut ja noin parikymmentä loukkaantunut padon pettäessä hirmumyrskyn aikana, kertovat maan viranomaiset.
Paikallisten viranomaisten mukaan pato oli ollut paikallaan jo vuosikymmeniä estäen järviveden tulvimisen itäisessä Hualienin maakunnassa.
Jo yli 7 600 ihmistä on evakuoitu Ragasaksi nimetyn hirmumyrskyn takia.
Palolaitoksen julkistamista kuvista näkyy, kuinka tulvavedet ovat täyttäneet katuja ja nostaneet pinnalle ajoneuvoja sekä juuriltaan irronneita puita.
Trooppiset myrskyt ovat tavallisia Taiwanissa heinäkuusta lokakuuhun asti. Tutkijoiden mukaan ilmastonmuutos kuitenkin voimistaa sään ääri-ilmiöitä.
Ragasan vaikutukset tuntuivat alueella laajemminkin. Filippiineillä viranomaiset kertoivat ainakin kahden ihmisen kuolleen maan pohjoisosaan iskeneessä myrskyssä.
Myös Hongkongissa annettiin yöllä korkeimman luokan myrskyvaroitus. Videokuvista näkyi, kuinka Hongkongissa myrsky rikkoi luksushotellin lasiovet säpäleiksi ja vesi tulvi hotellin aulaan. Puita kaatui ja tulvia nähtiin useissa kaupunginosissa.
Läheisessä Macaun kasinokaupungissa tulvien takia paikallinen sähköyhtiö keskeytti sähkönjakelun joillain alankoalueilla.