Öljystä tuli maailmanpolitiikan kiistakapula sodassa, joka on edelleen israelilaisille kansallinen trauma
Lähi-itä on ollut viime vuosikymmenet usein ulkomaanuutisten polttopisteessä, ja siitä saa osaltaan kiittää 50 vuotta sitten käytyä sotaa. Egyptin ja Syyrian hyökkäys Israeliin 6. lokakuuta 1973 nosti Lähi-idän pysyvästi maailmanpolitiikan keskiöön.
Sota alkoi juutalaisen kalenterin pyhimpänä päivänä jom kippurina, joten sota tunnetaan Israelissa jom kippur -sotana. Konflikti muutti paitsi Israelin historiaa myös öljyn merkitystä kansainvälisten suhteiden kiistakapulana.
Vastareaktiona länsimaiden Israelin tukemiselle merkittävät Lähi-idän öljyntuottajamaat nimittäin leikkasivat öljyntuotantoaan, mikä moninkertaisti öljyn hinnan. Tämä aiheutti maailmanlaajuisen energiakriisin, ja erityisesti Euroopan maissa talvi 1973–74 muistetaan tiukoista energiansäästötoimista.
– Se alleviivasi tarvetta ratkaista Lähi-idän poliittisia ongelmia, koska niiden vaikutukset heijastuvat sitten muualle maailmaan, kertoo Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Timo R. Stewart.
– Tämä toi Lähi-idän vähän kokoansa isompaan rooliin.
Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun arabimaat käyttivät jämerällä tavalla öljyasetta vaikuttaakseen politiikkaan.
Aika tälle oli otollinen, koska öljyn kulutus länsimaissa oli kasvanut nopeasti toisen maailmansodan jälkeen. Yhdysvalloista oli myös tullut öljyn tuoja, koska sen oma tuotanto ei enää riittänyt vastaamaan kulutukseen.
Öljynsaannin turvaaminen nousikin öljykriisin jälkeen pysyvästi tärkeällä sijalle esimerkiksi Yhdysvaltain ulkopolitiikassa, ja Yhdysvallat otti aiempaa suuremman sotilaallisen ja diplomaattisen roolin Lähi-idässä.
Jom kippur -sota on Israelissa Stewartin mukaan kansallinen trauma.
– Sitä muistellaan edelleen niin, että tuho oli lähellä ja että ei oltu varustauduttu riittävästi.
Israel tuli yllätetyksi, kun Egypti ja Syyria hyökkäsivät yhtä aikaa Israelin hallitsemille alueille. Sodan alkupäivinä Israel kärsi rajuja tappioita, ja Syyrian joukot etenivät nopeasti Golanilla, jonka Israel oli vallannut vuonna 1967.
Vaikutti siltä, että Syyria voisi uhata pian jopa Israelin ydinalueita. Israel sai kuitenkin pysäytettyä hyökkäyksen massiivisissa tankkitaisteluissa ja työnnettyä Syyrian joukot sotaa edeltäneelle tulitaukolinjalle.
Israelin saadessa reservit käyttöön sodan suunta alkoi kääntyä, ja Israel saavutti vastahyökkäyksissä voittoja. Sodan päättyessä Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton kätilöimään tulitaukoon 25. lokakuuta arabimaiden tilanne alkoi jo olla hälyttävä.
Silti sodasta jäi monelle israelilaiselle mielikuva epäonnistumisesta. Vuoden 1967 kuuden päivän sodan nopean ja murskaavan voiton jäljiltä maassa oli vallinnut liiallinen luottamus omaan ylivoimaisuuteen.
– Kun Egyptin ja Syyrian hyökkäys sodan ensimmäisinä päivinä menestyi, ja Israel koki siinä myös isoja tappioita, henkinen pudotus vuonna 1967 syntyneestä kaikkivoipaisuuden tunteesta oli suuri, Stewart sanoo.
Sodassa kuoli yli 2 600 israelilaissotilasta ja yli 9 500 arabimaiden sotilasta.
Sota myös muutti Israelin ja arabimaiden suhteita ja johti lopulta historialliseen Yhdysvaltain välittämään rauhansopimukseen Israelin ja Egyptin välillä vuonna 1979. Sittemmin Israel on solminut diplomaattisuhteet monien muidenkin arabimaiden kanssa.
Stewartin mukaan sota teki Israelin kansasta ja hallituksesta halukkaamman rauhaan Egyptin kanssa. Myös Egyptille sodan alkupäivien suhteellinen menestys teki rauhan tekemisen helpommaksi, kun sotilaskunnia oli vuoden 1967 nöyryytyksen jälkeen palautettu. Sota myös osoitti Israelin olevan yllätettynäkin niin iskukykyinen, ettei sotilaallinen ratkaisu ollut arabimaille mahdollinen.
– Kaikille sotaa käyneille oli ihan selvää, että Israel on liian vahva voitettavaksi taistelukentällä. Näin ollen se avasi tietä diplomaattiselle ratkaisulle, Stewart arvioi.
Vaikka esimerkiksi Syyria ja Israel eivät vieläkään ole solmineet rauhaa, on vuoden 1973 sota silti jäänyt viimeiseksi lajissaan. Sitä ennen Israel ja arabimaat olivat käyneet 25 vuoden aikana useita sotia.
– Kun puhutaan Israelin ja arabimaiden välisestä konfliktista, tällaista valtioiden välistä sotaa ei ole ollut 50 vuoteen. Eikä sellaisen riskiä oikeastaan enää ole.