Kehitysavun leikkaaminen kiristää tunnelmaa Säätytalolla – Suomi on itsekin entinen avun saaja
Kehitysyhteistyörahoista on tullut Säätytalon hallitusneuvotteluissa kuuma peruna, kun ”Suomi ensin” -linjaa edustavat perussuomalaiset ajavat niiden tuntuvaa leikkausta ja varsinkin RKP haraa tiukasti vastaan.
Yksityiskohtia kiistoista ja riitahaarukasta ei ole vuotanut julkisuuteen. Viime vuonna Suomen kehitysyhteistyömenot olivat kaikkiaan noin 1,5 miljardia euroa, mikä oli 315 miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän. Summa vastaa noin 0,58 prosenttia Suomen bruttokansantulosta.
Eniten kasvoivat pakolaismenot, jotka yli kuusinkertaistuivat vuodesta 2021. Kaikkiaan 390 miljoonan euron pakolaismenot kohdistuivat lähes täysin tilapäistä suojelua saaneisiin ukrainalaisiin.
Suomi oli itsekin vielä joitakin vuosikymmeniä sitten kehitysavun nettovastaanottaja. Unicefin apu ja Maailmanpankin edulliset lainat olivat vielä 1960-luvulla valtiovarainministeriölle niin tärkeitä, ettei niistä haluttu hevin luopua, kertoo Rauli Virtanen kirjassaan Kaivoja köyhille? – Suomalaisen kehitysavun vuosikymmenet.
– Valtiovarainministeriössä oltiin kaikissa vaiheissa huolestuneen kiinnostuneita siitä, tuleeko kehitysaputoiminnasta uusi rahareikä, niin kuin siitä sitten tuli, suomalaisen kehitysyhteistyön pioneereihin kuuluva ministeri Jaakko Iloniemi kertoo kirjassa.
Kehitysapu otti merkittävän askeleen, kun YK julisti 1960-luvun ”kehityksen vuosikymmeneksi” ja niin sanottu Pearsonin raportti suositteli kehittyneille maille tavoitteeksi panostaa yksi prosentti bruttokansantulosta kehitysapuun.
Myöhemmin YK:ssa sovittiin kompromissiksi kuuluisat 0,7 prosenttia ja YK:n yleiskokouksessa Suomikin äänesti sen puolesta, Iloniemen mukaan kuitenkin enemmänkin hyvän tahdon osoituksena kuin sitoutuakseen.
Vuonna 1991 Suomen kehitysapu pomppasi hetkellisesti peräti 0,81 prosenttiin bruttokansantulosta, koska syöksy lamaan romahdutti kansantulon. Lamavuosina 1993 – 95 kehitysapu leikattiin vain 0,4 prosentin tasolle.
Suomi sai itsekin Maailmanpankin kehitysapua vielä 1975. Apu oli alkuun ruokaa ja vaatteita ja myöhemmin tukea ja rahoitusta ympäristö ja teollisuustuotannon rakentamiseen.
Suomen ensimmäinen varsinainen kehitysyhteistyöhanke oli vuonna 1962 alkanut Kibahan opetus- ja terveydenhuoltohanke silloisessa Tanganjikassa. Vuonna 1964 Sansibarin ja Tansanian yhdistyessä Tansaniaksi muuttuneesta maasta tuli Suomen ensimmäinen kahdenvälinen kehitysyhteistyökumppanimaa.
Vuonna 1965 Suomen ulkoministeriöön perustettiin oma kehitysyhteistyötoimisto, jonka ensimmäinen virkamies oli Jaakko Iloniemi ja toinen sittemmin tasavallan presidenttinä toiminut Martti Ahtisaari.
1970- ja 1980-luvuilla kehitysapu keskittyi teknologian ja länsimaisten asiantuntijoiden lähettämiseen, millä autettiin myös suomalaista vientiteollisuutta.
1990-luvulla alettiin puhua yhä enemmän tasavertaisesta yhteistyöstä ja kumppanuudesta. Myös avunsaajan oma vastuu ja aktiivisuus kehityshankkeiden toteutuksessa korostui. Kun Suomi liittyi EU:hun, se alkoi antaa kehitysapua myös EU:n kautta.
2000-luvulla Suomen kehityspolitiikkaan vaikuttivat voimakkaasti YK:n vuosituhattavoitteet, vuoden 2015 jälkeen YK:n Kestävän kehityksen tavoitteet.
Lähes kaikki Suomen kumppanimaat kuuluvat vähiten kehittyneisiin maihin Afrikassa ja Aasiassa. Monet niistä ovat niin sanottuja hauraita valtioita, jotka ovat tai ovat olleet vaarassa muuttua epävakaiksi yhteiskunniksi.
Osassa Suomen kumppanimaista tilanne on kohentunut niin paljon, että tuen määrää voidaan asteittain laskea ja keskittyä esimerkiksi jonkin erityisosaamisen tarjoamiseen.
Afrikassa Suomen merkittäviä kahdenvälisen kehitysyhteistyön kumppanimaita ovat Etiopia, Kenia, Mosambik, Somalia ja Tansania, joiden kanssa Suomi on tehnyt kehitysyhteistyötä useiden vuosikymmenten ajan.
Sambian talous on kasvanut siinä määrin, että sen kanssa kehitysyhteistyön kahdenvälinen kumppanuus on päättymässä ja Suomi ja Sambia keskittyvät enemmän muihin, erityisesti kaupallisiin, yhteistyön muotoihin.
Aasiassa Suomi keskittyy kolmeen köyhimpään ja hauraaseen maahan: Afganistaniin, Myanmariin ja Nepaliin. Alemman keskitulotason maaksi nousseen Vietnamin kanssa Suomi on siirtynyt kehitysyhteistyöstä muihin yhteistyön muotoihin esimerkiksi kaupan, tutkimuksen ja koulutuksen alalla.
Suomi on tukenut Palestiinalaisalueita jo pidempään, ja viime vuosina tukea Syyrian kriisiin vastaamiseksi Syyriassa ja sen naapurimaissa on lisätty.
Suomi on myös vahvistanut tukeaan epävakaudesta ja pakolaisuudesta kärsiville Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueille. Irakin vakauttamista Suomi tukee kehitysyhteistyöllä, rahoittamalla humanitaarista miinatoimintaa ja osallistumalla kriisinhallintaan.
Suomi tukee myös Ukrainan rakenteellisia uudistuksia ja jälleenrakennusta sekä Keski-Aasiassa Kirgisiaa, Tadžikistania ja Uzbekistania.