Ukraina valmistautuu Venäjän uuteen hyökkäykseen

Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin mukaan Venäjä valmistelee touko-kesäkuun vaihteeseen uutta suurhyökkäystä Ukrainaa vastaan.

Zelenskyin mukaan Ukrainalla on selkeät suunnitelmat hyökkäyksen varalle. Olennaisena osana valmistautumista on reservin rakentaminen, jotta joukkoja saadaan kierrätettyä.

Tammikuussa Zelenskyi vaihtoi asevoimien johtoon maavoimien komentajana toimineen Oleksandr Syrskyin.

Moni asiantuntija on pitänyt vaihtoa valtavana uhkapelinä Venäjän vallatessa lisää jalansijaa Ukrainan itäisillä alueilla. Ukraina on menettänyt helmikuussa esimerkiksi Avdijivkan kaupungin hallinnan.

Ukraina on viime kuukausina varoittanut, että sen joukot ovat aikaisempaa heikommin aseistettuja ja että pula ampumatarvikkeista haittaa asevoimien kykyä torjua venäläisten hyökkäyksiä.

Zelenskyin mukaan Ukrainan voitto riippuu lännen jatkuvasta tuesta. Hän sanoi odottavansa kuukauden sisällä Yhdysvaltain kongressin päätöstä uudesta sotilas- ja talousapupaketista.

Yhdysvaltain edustajainhuoneen republikaanipuhemies Mike Johnson on kieltäytynyt tuomasta Ukrainan apupakettia kongressin äänestykseen.

EU on toimittanut vain 30 prosenttia Ukrainalle lupaamistaan miljoonasta tykistöammuksesta, Zelenskyi huomautti puhuessaan medialle sunnuntaina.

Zelenskyin mukaan sodassa on kuollut 31 000 ukrainalaista sotilasta. Kyseessä on Ukrainan ensimmäinen virallinen arvio kuolonuhreista yli vuoteen.

Haavoittuneiden tai kadonneiden sotilaiden määrää Zelenskyi ei suostunut paljastamaan.

Venäjän hyökkäyksestä tuli lauantaina kuluneeksi kaksi vuotta. Zelenskyin mukaan kolmas vuosi tulee olemaan sodan "käännekohta".

Tekstit & toteutus: Katariina Lankinen Kuvat: Lehtikuva / AFP Lähteet: Reuters, Euractiv