Marttyyrin muistojuhla

Oikeistoaktivisti Charlie Kirkin hautajaiset Yhdysvaltain Arizonassa olivat massiivinen tapahtuma.

63 000 katsojaa vetävä stadion Glendalessa täyttyi ääriään myöten.

Osa ihmisistä jouduttiin käännyttämään pois jalkapallostadionilta. He seurasivat tapahtumaa ulkopuolelta.

Ihmisiä oli kehotettu pukeutumaan siniseen, punaiseen ja valkoiseen eli Yhdysvaltain lipun väreihin.

Tilaisuus käynnistyi musiikilla ja kristillisellä ylistyslaululla.

Uskonnollisuus näkyi tilaisuudessa vahvasti.

Kirkin liike on kietoutunut tiiviisti uskonnollisuuteen.

Tilaisuuteen tuotiin suuri puinen risti ennen sen alkua.

Paikalla oli Yhdysvaltain korkein poliittinen johto.

Ulkoministeri Marco Rubio.

Puolustusministeri Pete Hegseth.

Varapresidentti J. D. Vance.

Ja presidentti  Donald Trump.

Turvajärjestelyt olivat sen mukaiset. Yhdysvaltain sisäisen turvallisuuden ministeriö piti tilaisuutta korkean turvallisuusluokan tapahtumana.

Myös miljardööri Elon Musk saapui paikalle.

Muistopuheissa Kirkista tehtiin marttyyri.

"Hän oli Ateena ja Jerusalem. Järjen ja Jumalan kaupungit yhdessä ihmisessä," J. D. Vance julisti.

Toimittaja  Tucker Carlsonin mukaan Kirkin surmassa oli kyse Jeesuksen kaltaisen toisinajattelijan murhaamisesta.

”Kun marttyyri kuolee, hänen valtakautensa on vasta alussa”, sanoi puolestaan Kirkin kollega Mikey McCoy filosofi Søren Kierkegaardia lainaten.

Aktivisti Jack Posobiec kehotti ihmisiä liittymään pyhään sotaan.

Tilaisuuden kenties tunteikkaimman puheen piti Charlie Kirkin vaimo Erika Kirk.

Kirk julisti antavansa miehensä ampujalle anteeksi samaan tapaan kuin Raamattu kertoo Jeesuksen tehneen ristillä.

Trumpilta ei samanlaista armoa herunut. Hän pauhasi vihaavansa vastustajiaan.

Trump ja Kirk halasivat toisiaan presidentin puheen jälkeen.

Kahtia jakautunut Yhdysvallat seisoo vedenjakajalla.

Aika näyttää, millaisen käännekohdan Kirkin kuoleman aiheuttama suru, järkytys ja viha aiheuttavat.

Toteutus: Samuli Vänttilä

Tekstit: STT ja Samuli Vänttilä

Kuvat: AFP Photo/Lehtikuva