Kesällä 1975 maailman katseet kääntyivät Suomeen.
ETYK-huippukokous järjestettiin Helsingissä 30.7.–1.8.1975.
ETYK on lyhenne sanoista Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi.
ETYKin ensimmäinen vaihe oli vuonna 1973 niin ikään Helsingissä järjestetty ulkoministerikokous, jota isännöi Ahti Karjalainen.
Toinen vaihe olivat vuosien 1973–1975 neuvottelut Sveitsin Genevessä.
Huippukokous Finlandia-talossa kruunasi ETYKin saavutukset.
Kokousta isännöi tasavallan presidentti Urho Kekkonen.
Suomen valtuuskuntaan kuuluivat virkamieshallituksen ja suurimpien puolueiden edustajat.
ETYK toi yhteen idän ja lännen blokit sekä puolueettomat maat.
Kokouksessa kohtasivat esimerkiksi Länsi-Saksan Helmut Schmidt
ja Itä-Saksan Erich Honecker (ist., vas).
Paikalla olivat myös supervaltojen johtajat. Yhdysvaltoja edusti presidentti Gerald Ford
ja Neuvostoliittoa pääsihteeri Leonid Brežnev.
Kekkosella piti kiirettä valtionjohtajien kanssa, tässä Ruotsin Olof Palmen seurassa.
ETYKin suurimpana saavutuksena pidetään ihmisoikeuslinjauksia.
ETYK oli myös liennytyksen virstanpylväs. Puhuttiin Helsingin hengestä.
Kokous oli voitto myös presidentti Kekkoselle ja Suomen puolueettomuuslinjalle.
ETYKin 50-vuotisjuhlakokous järjestettiin kuun vaihteessa. Kokousta väritti epävakaa maailmantilanne.
ETY-kokouksen perintöä jatkaa 1994 perustettu Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö.
Tänä vuonna Suomi on Etyjin puheenjohtaja. Etyj on maailman laajin alueellinen turvallisuusjärjestö.
Toteutus: Lauri Heikkilä Kuvat: Museovirasto, Lehtikuva