Katri Kulmuni kertoi keskiviikkona lähtevänsä ehdokkaaksi kesäkuussa pidettäviin europarlamenttivaaleihin.
Kulmuni on pitkän linjan keskustapoliitikko. Hän aloitti poliittisen toimintansa 18-vuotiaana keskustanuorissa.
Hänet valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan kevään 2015 vaaleissa Lapin vaalipiirin suurimmalla äänimäärällä, 9 702 äänellä.
Yhteiskuvassa huhtikuussa 2015 keskustan vastavalitut kansanedustajat Hanna Kosonen, Katri Kulmuni, Marisanna Jarva ja Annika Saarikko.
Kesäkuussa 2016 Kulmuni valittiin keskustan varapuheenjohtajaksi.
Kesäkuussa 2018 hän jatkoi varapuheenjohtajana toiselle kaksivuotiskaudelle.
Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa keskusta kärsi rökäletappion. Myös eurovaalitulos jäi vaatimattomaksi.
Kulmuni uusi oman kansanedustajapaikkansa 8 423 äänellä.
Hänet nimitettiin Rinteen hallituksen elinkeinoministeriksi kesäkuussa 2019.
Kesällä 2019 Antti Kaikkonen ja Katri Kulmuni kisasivat keskustan puheenjohtajuudesta.
Syyskuun 2019 puoluekokouksessa Kulmuni tuli valituksi äänin 1092–829.
Joulukuussa 2019 pääministeri Antti Rinne jätti eronpyyntönsä. Kulmunista tuli Marinin hallituksen valtiovarainministeri.
Hallitusta johtanut naisviisikko sai runsaasti kansainvälistä huomiota.
Keväällä 2020 hallituksen työtä hallitsi koronapandemia.
Kesäkuussa 2020 Kulmuni ilmoitti eroavansa ministerin tehtävästä. Hänen oli uutisoitu saaneen 56 000 eurolla viestintäkoulutusta ministeriön laskuun. Valtiovarainministeriksi nousi Matti Vanhanen.
Kulmuni kertoi haluavansa kuitenkin jatkaa keskustan puheenjohtajana.
Kesällä 2020 keskustan puheenjohtajuudesta kisasivat Kulmunin lisäksi Ilkka Tiainen, Annika Saarikko ja Petri Honkonen.
Syyskuun puoluekokous järjestettiin Oulussa tiukkojen koronarajoitusten keskellä. Puheenjohtajaksi valittiin Annika Saarikko.
Kevään 2023 eduskuntavaaleissa Kulmuni sai jatkokauden 8397 äänellä.
Kulmuni on myös Lapin aluevaltuutettu, Tornion kaupunginvaltuutettu ja Lapin liiton hallituksen puheenjohtaja.
Europarlamentaarikkona hän keskittyisi erityisesti luonnonvara-, teollisuus- ja talouskysymyksiin.
Tekstit: Katariina Lankinen Kuvat: Suomenmaan arkisto, keskusta, Lehtikuva, Valtioneuvosto