Suomalaisesta elintarvikeketjusta puuttuu kokonaisvaltainen ajattelu
Tämä kirjoitus on vanhan kertausta, mutta ikävä kyllä asiat näyttävät menevän vain huonompaan suuntaan suomalaisessa elintarvikeketjussa. Siitä tuorein todiste viime viikkoina puhuttanut jauhelihapula. Ja se on vain jäävuoren huippu, johon suomalainen elintarvikeketju vuodesta toiseen jatkaa törmäämistään.
Mutta ei anneta periksi, kyse on paljon merkittävämmästä asiasta kuin pelkästä kaupan lyhytnäköisestä voitontavoittelusta ja suomalaisen elintarvikeketjun kyvyttömyydestä ja haluttomuudesta kantaa vastuuta ruuan tuottajista. Kyse on koko Suomesta ja meidän kaikkien kokonaisturvallisuudesta.
Mutta asiaan.
Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama Winland-hanke tarkasteli jo 10 vuotta sitten Suomen energia-, ruoka- ja vesiturvallisuutta tutkimuksen ja tulevaisuusskenaarioiden avulla.
Tutkimuskatsauksessa todettiin, että kokonaisturvallisuuden tarkastelu edellyttää kokonaisvaltaista ja systeemistä ajattelua.
Systeeminen ajattelu tarkoittaa kokonaisuuksien ja ihmisten sekä asioiden välisten suhteiden huomioimista.
Mikäli ajattelu ei täytä näitä kriteerejä ja optimoidaan vain jotain osa-aluetta kiinnittämättä huomiota sivuvaikutuksiin, kokonaisturvallisuuden toteutuminen vaarantuu.
Winland-hanke tarkasteli erityisesti eri toimijoiden välisen yhteistyön perustana olevaa resilienssiä. Resilienssi tarkoittaa toimintakykyä vaikeissa tilanteissa, selviämishalua, sinnikkyyttä ja toipumista.
Resilienssin ja kokonaisturvallisuuden kannalta pahin vaihtoehto on, että jonkin yhteiskunnan kannalta tärkeän prosessin yksi osapuoli keskittyy omien tavoitteiden lyhyen aikavälin optimointiin muiden kustannuksella.
Tämä ilmiö on tullut tutuksi myös eduskuntatyössä – yhteisistä asioista on tullut politiikan tekemisen kohteen sijasta politiikan tekemisen välineitä. Yhteiskunnalle ja kansalaisille tärkeitä asioita ollaan valmiita uhraamaan yksittäisten ideologisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
Yhden osapuolen lyhyen aikavälin tavoitteiden optimointi korostuu erityisesti ruokaketjussa, jossa ketjun epätasapaino mahdollistaa lyhytnäköisen toiminnan keskittyneen valta-aseman avulla.
Kaupan edustajat ovat huolissaan siitä, onko sillä valikoimassa 200 vai 500 erilaista olutta tai siideriä, vaikka niiden puutteeseen ei kukaan kuole pahimmassakaan kriisissä. Ruuan puutteeseen kyllä.
Winland-hanke laati ns. Failand-tulevaisuuskuvat, jossa ruoka oli yhtenä tekijänä.
Keskeisiä kriittisiä tekijöitä ruuan osalta olivat globaalit ruokakriisit, ilmastonmuutos, elintarvikeketjun vastuullisuus, keskitetyn tuotanto- ja jakelujärjestelmän haavoittuvuus, suomalaisen ruuantuotannon ja -jalostuksen ylläpitomahdollisuudet, eriarvoistuminen, huoltovarmuus sekä ruuan jalostus- ja jakelukapasiteetin varmistaminen.
Tämä siis vajaat 10 vuotta sitten ja jokainen meistä on nähnyt, mitä sen jälkeen on tapahtunut niin Suomessa kuin maailmalla. Lähes kaikki kriittiset tekijät ovat kriisiytyneet.
Eikä luettelossa edes ollut yhtä maatalouden ja sitä kautta koko elintarvikeketjun, ruokaturvan ja huoltovarmuuden kannalta keskeisintä tekijää – kroonista jatkajapulaa. Ilman maatilojen jatkajia ei ole suomalaista ruokaa, ei ruokaturvaa, ei huoltovarmuutta eikä kokonaisturvallisuutta.
YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n mukaan ruokaturvaan kuuluu ruuan määrä ja saatavuus, ruuan hankintamahdollisuudet, tarjonnan jatkuvuus sekä ruuan hyödyntäminen.
Suomen ruokaturvan heikkouksiksi Winland-hanke listasi mm. pohjoisen ja eristyneen sijainnin, riippuvuuden tuontipanoksista, kotimaisen ruuantuotannon kannattavuushaasteet ja arvostuksen laskun sekä liikakulutuksen ja hävikin.
Maatalouden kannattavuusongelmat ja Venäjän sotatoimien vaikutukset maailman elintarvikemarkkinoihin ovat suoraan Failand-tulevaisuuskuvasta. Suomi on saari, mutta olemme samalla saarella laitonta sotaa Ukrainassa käyvän Venäjän kanssa.
Suomalaisen elintarvikeketjun rakenteelliset ongelmat murentavat kokonaisturvallisuutta ja resilienssiä. Olemme Failand-tilassa.
Suomessa elintarvikeketjun epätasapaino vallan painottuessa kaupan keskusliikkeille on esimerkki yhteiskunnan kannalta elintärkeän ketjun yhden osan harjoittamasta osaoptimoinnista.
Kovassa kilpailutilanteessa kauppaketjut kilpailevat halvalla hinnalla, jolloin ne ruokkivat tätä negatiivista kierrettä. Samaan aikaan elintarviketeollisuus ei kykene pitämään suomalaisen ruuan raaka-aineen puolia.
Tilanne on absurdi. Kaupan edustajat ovat huolissaan siitä, onko sillä valikoimassa 200 vai 500 erilaista olutta tai siideriä, vaikka niiden puutteeseen ei kukaan kuole pahimmassakaan kriisissä. Ruuan puutteeseen kyllä.
Keskeinen ongelma elintarvikeketjussa ja yhteiskunnassa laajemminkin on illuusio halvasta ruuasta. Ruuasta ei tee halpaa se, että sitä myydään halvalla eikä kaupan tehtävä ole harjoittaa sosiaalipolitiikkaa, johon se vetoaa tehdessään samalla huipputulosta laman keskellä.
Halvalla myytävän ruoan todelliset kustannukset maksaa ympäristö, eläimet, työntekijät, maatalousyrittäjät, elintarvikkeen jalostajat ja globaalilla tasolla maailman köyhimmät ja heikoimmat.
Illuusio halvalla myytävästä ruuasta on estänyt kokonaisvaltaisen ja kestävän ruokajärjestelmän rakentamisen.
Nykyinen maatalousministeri lupasi ennen eduskuntavaaleja maatalouspolitiikan suunnan muutosta. Sitä sekä ns. Tynkkysen (ps.) listan toimenpiteiden toteuttamista odotetaan edelleen.