Keskusta voi tuoda politiikan pois mustavalkoajasta
Ensimmäisen kauden edustajana en kovinkaan paljon ole harjoittanut poliittista analysointia.
Politiikan ulkopuolelta eduskuntatyöhön tuleminen on ollut opettelua joka päivä, mutta joitain havaintoja lienee lupa tästäkin positiosta jo tehdä.
Perussuomalaisten ja vahvasti myös kokoomuksen perussuomalaisia lähellä olevan siiven ajamasta blokkipolitiikasta näkyy merkkejä muun muassa vasemmistoliiton kannatuksen nousuna.
Salissa erityisesti äärimmäisenä oikealla olevalla laidalla ei ole ymmärretty, että ajoittain jopa perusteltukin, mutta äärimmäisen aggressiivinen suhtautuminen salin vasempaan laitaan on saanut merkittävän osan kansaa asettumaan niin SDP:n kuin vasemmistoliitonkin taakse.
Aina ei välttämättä ole kyse edes itse asiasta, vaan siitä, miten siitä puhutaan. Jatkuva viholliskuvan luominen ei aina johda puhujan tai puolueen toivomaan lopputulemaan.
Vasemmistoliiton kannatuksen nousu on toki osin Li Anderssonin EU-vaalimenestyksen seurausta, mutta myös se oli selkeä vastaisku äärioikealle.
Ja vihreiden on vaikea löytää paikkaansa, kun vasemmistoliitosta tulee tällä hetkellä kaikista rajuinta retoriikkaa ympäristö- ja luontoasioissa. Tämä näkyy muun muassa erittäin kriittisenä suhtautumisena puun käyttöön, petopolitiikkaan ja kotieläintuotantoon.
Poliittisessa keskustassa on tilaa, mutta vaatii paljon saada keskustalainen ääni kuulumaan blokkien agitaattorien huudon yli.
Blokkipolitiikassa jää tilaa rakentavalle ja ratkaisuja koko Suomelle hakevalle keskustalaiselle politiikalle. Tätä maltillista politiikkaa haluavia on varmasti kaikissa puolueissa, toisissa enemmän, toisissa vähemmän. Suomi pärjää sitä huonommin, mitä vähemmän tämä näkyy päätöksenteossa.
Poliittisessa keskustassa on tilaa, mutta vaatii paljon saada keskustalainen ääni kuulumaan blokkien agitaattorien huudon yli.
Asiaa puhumalla tehdään vastuullista politiikkaa, mutta asiaa puhuminen ei välttämättä puhuttele niitä ihmisiä, joiden maailman on maalannut mustavalkoiseksi asiattomuuksiin mennyt poliittinen retoriikka.
Keskustan tehtävä on palauttaa politiikkaan asialliset ja kirkkaat värit.