Yötyötä tekevät useimmin 35–44-vuotiaat

Työelämä

Toissa vuonna yötyötä teki säännöllisesti tai silloin tällöin 378  000 suomalaista, eli noin 15 prosenttia kaikista työllisistä, kertoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Pertti Taskinen.

–  Säännöllisesti yötyötä tekevistä vuorotyöläisiä oli lähes kolme neljäsosaa. Viime vuonna kaikkien työllisten määrä väheni koronan vuoksi, mikä näkyi myös yötyöntekijöiden määrän merkittävänä laskuna, Taskinen sanoo.

Eniten yötyötä tehdään sosiaali- ja terveysalalla ja seuraavaksi eniten teollisuus-, kuljetus- ja varastointialoilla. Taskisen mukaan yötyöntekijöissä on hieman enemmän miehiä kuin naisia.

Eniten yötyötä tekevät 35–44-vuotiaat, ja iän karttuessa yötyön tekeminen vähenee. Myös alle 24-vuotiaiden ikäluokassa yötyötä tehdään melko vähän.

Erikoistutkija Kati Karhula Työterveyslaitoksesta kertoo, että pelkkää yötyötä tekee Suomessa noin kaksi prosenttia kaikista työntekijöistä.