Yhdysvalloissa aloitettiin tutkinta republikaanien kansanedustajasta – valehteli räikeästi taustoistaan
Yhdysvallat
Yhdysvalloissa on käynnistetty kaksi tutkintaa republikaanien vastavalitusta kongressiedustajasta, joka valehteli taustastaan vaalikampanjassa, kertoo New York Times.
34-vuotias republikaanipoliitikko George Santos myönsi valehdelleensa sen jälkeen, kun sanomalehti paljasti asian kuun puolivälissä.
Santos valehteli muun muassa valmistuneensa yliopistosta sekä työskennelleensä kahdelle tunnetulle suuryhtiölle. Hän valehteli myös siitä, että hänellä olisi 13 kiinteistön perheomistuksessa oleva kiinteistösalkku.
Käynnistetyissä tutkinnoissa selvitetään, onko Santos syyllistynyt rikoksiin esittäessään valheita vaalikampanjansa aikana. Lisäksi tutkinnoissa selvitetään hänen raha-asioitaan.