Viron parlamentti hyväksyi esityksen, joka poistaa venäläisvähemmistöltä äänioikeuden paikallisvaaleissa
Viron parlamentti on hyväksynyt lakiesityksen, jolla poistetaan äänioikeus paikallisvaaleissa muun muassa maan laajalta venäläisvähemmistöltä ja muilta Euroopan unionin ulkopuolisten maiden kansalaisilta.
Virossa paikallisvaalien äänioikeus on tähän asti liittynyt henkilön oleskelulupaan maassa eli myös henkilöt, joilla ei ole Viron kansalaisuutta, ovat voineet äänestää.
Lakiesitys tarvitsee vielä presidentin hyväksynnän astuakseen voimaan. Jos näin käy, äänioikeus poistuu noin 80 000 Virossa asuvalta Venäjän kansalaiselta.
Viron pääministeri Kristen Michal ylisti parlamentin päätöstä viestipalvelu X:ssä ”voitoksi kaikille”.
– Paikallisiin asioihin liittyviä päätöksiä eivät pääse tekemään hyökkääjävaltioiden asukkaat, vaan me päätämme niistä itse, hän kirjoitti.
Virossa on niin ikään edelleen noin 60 000 ihmistä, jotka jäivät ilman minkään valtion kansalaisuutta, kun Viro itsenäistyi Neuvostoliitosta vuonna 1991. He saavat äänestää vielä lokakuun paikallisvaaleissa, minkä jälkeen äänioikeus poistuu heiltäkin.
Lakiesityksen tukijoiden mukaan valtiottomilla kansalaisilla on näin halutessaan riittävästi aikaa hankkia itselleen Viron kansalaisuus ennen seuraavia vaaleja.
Oikaisu Suomenmaassa julkaistuun STT:n keskiviikon (27.3.) ulkomaan juttuun otsikolla ”Viron parlamentti hyväksyi lakiesityksen, joka poistaa venäläisvähemmistöltä äänioikeuden paikallisvaaleissa”.
Juttu antoi virheellisen kuvan, että äänioikeus paikallisvaaleissa oltaisiin viemässä koko Viron venäläisvähemmistöltä ja sen lisäksi muilta EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisilta. Venäläisvähemmistön osalta äänioikeus on poistumassa kuitenkin vain maassa asuvilta Venäjän kansalaisilta. Heitä on noin 80 000, kun Viron venäläisiä on kaikkiaan noin 300 000.