Viinan kotiinkantolaki on mahdoton kristillisdemokraateille – Grahn-Laasonen löi EU-paperit pöytään
Hallitusrintama näyttää jäävän riitaiseksi niin sanotusta alkoholin kotiinkuljetuslaista.
Hallituspuolue kristillisdemokraattien Päivi Räsänen teki esityksen lähetekeskustelussa jälleen selväksi, mitä mieltä hän ja hänen eduskuntaryhmänsä ovat kiistaesityksestä. Räsänen muistutti, että alkoholin kotiinkuljetus lisää saatavuutta ja siten myös alkoholihaittoja.
Räsänen huomautti, että nyt annetun esityksen mukaan ulkomaiset toimijat saisivat myydä suoraan kotioville vahvoja alkoholijuomia.
– Vaikka 80 prosentin viinaa, ilman samoja prosenttirajoituksia, kahdeksan ja 5,5, kuin kotimaiset yritykset. Eli haitat jäävät Suomeen, mutta voitot valuvat ulkomaille.
Räsäsen mukaan tämä on ristiriidassa hallitusohjelman kanssa, jonka mukaan hallitus ei muuta Alkon kansanterveydellistä asemaa ja tehtävää.
– Tämä on ristiriidassa myös eduskunnan vuoden 2017 ponnen kanssa, jonka mukaan etämyyntiä koskeva lainsäädäntö ei saa vaarantaa vahvojen juomien yksinoikeutta eikä suomalaisen elinkeinoelämän yhdenvertaisuutta.
Räsäsen mukaan kaikkien alkoholijuomien etämyynnin sallimista ei velvoita EU-oikeus eikä yksikään olemassa oleva tuomioistuinratkaisu.
– Ja vaikka Euroopan komissio on edellyttänyt selkeytystä etämyyntisääntelyyn, jota todellakin tarvitaan, niin ei missään ole vaadittu, että myyntioikeus on ulotettava kaikkiin alkoholijuomiin.
Räsäsen mukaan käytännössä tämä johtaa siihen, että kotimaisten toimijoiden kannattaa perustaa myyntipiste, rekisteröityä Tallinnaan ja ryhtyä sieltä käymään viinakauppaa.
Kun sosiaali- ja terveysvaliokunnassa istuva Räsänen ja muut KD:n edustajat vastustavat lakia, eduskunnan äänestykset asiasta menevät todennäköisesti tiukoiksi. Mietintö kääntyisi ensinnäkin valiokunnassa hallituksen näkökulmasta ”väärin päin” eli uudistukselle kielteiseksi.
Jos salikäsittelyssä koko kristillisdemokraattien viiden hengen ryhmä äänestää hallituksen esitystä vastaan, muissa hallitusryhmissä joudutaan vahtimaan jo melko tarkkaan, että salissa on riittävä enemmistö.
Oppositiopuolue keskustan Hanna-Leena Mattila näki, että Suomessa saa jo nyt aivan riittävästi ja helposti alkoholia.
– Kun meillä on aika kattava Alkon verkosto ja on kaupoista kaljaa ja muuta saatavana, niin minusta tuntuu hyvin huolestuttavalta, että tämän hallituksen aikana koko ajan helpotetaan alkoholin saatavuutta.
Mattilan mukaan Suomessa käytetään edelleenkin vuosittain useita miljardeja euroja alkoholihaittojen korjaamiseen.
– Se aiheuttaa ihan vääjäämättä huolta lapsiperheissä, ja jos tämä saatavuus nyt entisestään paranee, niin sitä tuodaan myös sitten kotiin semmoisillekin henkilöille, jotka ovat jalattomia ja kykenemättömiä muutenkin itse sitä noutamista tekemään, ja huolet sitten kasvavat.

Esityksen saliin tuonut sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) huomautti, että etämyynti ilman prosenttirajoja on nykyisinkin sallittua Suomen lainsäädännön perusteella, ja asiasta on tuore korkeimman oikeuden ennakkopäätöskin.
– Tämä esitys itse asiassa kiristää tältä osin alkoholisääntelyä Suomessa. Eli tuomme etämyynnin toimitukset myös valvonnan ja lupien piiriin, eli tuomme sinne lainsäädäntöön valvonnan, ikärajan ja päihtymyksen valvonnan, eli tämän tarkastamisen siinä toimitushetkellä, samoin kuin se, että ne toimitukset tulevat sääntelyn piiriin.
Grahn-Laasosen mukaan prosenttirajat olisivat vastoin EU:n perussopimukseen sisältyvää tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatetta.
– Komissio arvioi notifikaatioprosessissa esitystä EU-oikeuden kannalta, ja komissio piti tätä sääntelyratkaisua hyväksyttävänä. Komissio on myöskin jo useita vuosia Suomelta edellyttänyt tätä epäselvän oikeustilan selkeyttämistä.
Grahn-Laasosen mukaan etämyyntikeskustelussa näyttää usein unohtuvan, että sekä myyjällä että ostajalla on ostetuista alkoholijuomista verovelvollisuus.
– Juomista on maksettava sekä Suomen arvonlisävero että valmisteverot eli alkoholivero ja juomapakkausvero. Yritystä ei kannata siirtää Suomesta Viroon verojen välttelemiseksi. Itse asiassa olisikin hyvä, jos etämyynti korvaisi jossain määrin matkustajatuontia muista EU-maista, koska siitä taas ei tarvitse maksaa veroja Suomeen.

Sosiaaliturvaministeri näki myös, että suomalaisten suhde alkoholiin on eurooppalaisella tiellä tervehtynyt ja normalisoitunut ja muuttunut.
– Meillä nuorten humalahakuinen juominen on vähentynyt. Jaan edustajien huolen siitä, että meillä itse asiassa huumausaineet alkavat olla suurempi ongelma erityisesti nuorten keskuudessa, ja siihen tarvitaan lisää toimia ja niitä myöskin valmistellaan.